Viikon turkulainen Mikko Koivusalo

 

Mikko on ihme äijä

Turun kaupunginteatterin pikkujoulukauteen tarjoama  Becky Moden kirjoittama ja Satu Rasilan ohjaama farssi ”Meillä on täyttä” on näyttelijä Miska Kaukosen uskomaton yhden miehen show.  Kaukonen esittää yksin kaikki näytelmän 30 roolia. Hän on ihme äijä.

Mutta ihme äijä on myös näytelmän suomentaja Mikko Koivusalo, jonka monipuolisuus ja tuotteliaisuus on ollut ällistyttävää. Turun kauppakorkeakoulusta maisteriksi vamistunut Mikko aloitti työuransa lahjakkaana radiomainosten tekijänä, mutta heittäytyi pian rohkeasti KOP-kolmiossa sijainneesta studiosta vapaaksi käsikirjoittajaksi, näytelmäkirjailijaksi, säveltäjäksi, kääntäjäksi, muusikoksi ja lopulta myös dekkaristiksi. Uutuuskirja ”Nuku nuku nurmilintu” on Agatha Christie -perinnettä kunnioittava, Turkuun sijoittuva murhamysteeri. Mikko on alun perin Pohjanmaan poikia ja hänen maakuntahuumoria ymmärtävät revyynsä Seinäjoella olivat valtaisa hitti. Turkulaishuumorikin on  taittunut useissa revyissä. Kymmenien käännöstöiden kirjo on yltänyt  oopperoiden libretoista oivaltaviin Bob Dylan -tulkintoihin.

Hupsua kyllä, kaikesta huolimatta Mikon laajalti tunnetuin työ on Alias-pelin suunnittelu.  Mikon vuonna 1989 ideoima  Alias on Pohjois-Euroopan myydyin pelikonsepti, ja sitä on myyty maailmanlaajuisesti yli viisi miljoonaa kappaletta. Siitä on tehty yli 20 kieliversiota, ja sitä myydään 40 maassa. Nuori Mikko teki aikanaan pelistä niin sanotun kröntmäntti -sopimuksen eikä siksi pääse nostamaan provikoita jokaisesta myydystä pelistä. Rolls Royce on jäänyt ostamatta, vaikka vanha vihreä Lada toki vaihtui länsiautoon jo vuosia sitten.

Kuva: Sykkeessä-media

Uutissi Turust

Turust. fi on “Uutissi Turust” Facebook-sivuston sisarus.

“Uutissi Turust” on positiivine Facebook-sivusto, jolla on jo yli 59 000 seuraajaa. Meijän FB tavotta kuukaures lähes puali miljoona ihmist, ja sitoutuneitten määrä kasva kova faartti. Huumori ja yhres tekemine on meill tärkkiöi asioi.
Turust.fi sivult sää voit lukke Uutissi Turust jutui ja muutaki kiva. Tutustu Turunalueen yrityksiin ja palveluihin.



+358 44 5583151
https://www.turust.fi/
petri@turust.fi

Sivumme Facebookissa