Moukarimimmi ja kissanainen
Raisiolainen kelpaa vallan mainiosti viikon turkulaiseksi ainakin siinä tapauksessa, että edustaa Turun Urheiluliittoa, omistaa neljä kissaa ja heittää pistesijalle olympialaisissa. 21-vuotias Silja Kosonen on paitsi luotettavan vahva urheilija, myös lämminhenkinen ja huumorintajuinen persoonallisuus.
Paitsi fyysistä voimaa myös henkistä kanttia on tarvittu nuorelta naiselta, joka valitsi lajikseen aikanaan vielä äijämäiseksi mielletyn moukarinheiton ja on noussut lajinsa maailmanhuipulle treenaamalla tuulessa ja tuiskussa Pernon telakan viereisellä hiekkakuopalla ja kolkossa teollisuustilassa, joka jäi tyhjilleen Raision kaupungin haksahdettua luulemaan, että voisi hoitaa jätevetensä puhdistamisen omalla mikrobeihin perustuvalla puhdistamollaan.
Silja oli urheilullinen monilahjakkuus jo lapsena. Hän on pelannut jalkapalloa, suunnistanut ja harrastanut useita yleisurheilulajeja. Kahdeksanvuotiaana, eräissä Marttilassa pidetyissä junnukisoissa, hän tuli tarttuneeksi moukariin ja paiskasi saman tien seuraennätyksen.
Saksa ei Siljan toisin kuin Seppo Rädyn mielestä ole ollenkaan paska maa. Moukarimimmi opiskelee saksan kieltä Turun yliopistossa. Opiskelijaboksi löytyi oman pihan pihamökistä, matkaa aina tukena olleiden omien vanhempien turviin on kymmeisen metriä.
Kuva: Raision kaupunki
Viikon turkulainen Kaarle Knuutinpoika
Kaarle ei paljon uida ehtinyt Turku oli Kaarle Knuutinpojalle tärkeä paikka, vaikka tuskin hän täällä paljon uida polskutteli. Onhan
Viikon turkulainen Seppo Mäkinen
Sepon käsi ei vapise Sata vuotta on komea ikä mille tahansa järjestölle. Tällä viikolla tuon rajapyykin saavutti Turun Seudun
Viikon turkulainen – Åke Tott
Pohjolan lumiaura oli hurja mies Nyt, kun Kaarina Maununtyttären hauta on ollut arkeologisen huomion kohteena, on paikallaan nostaa viikon
Viikon turkulainen Jani Sormunen
Jani Sormunen ei punkkia pelkää Kevät tulee ja sen merkkejä odotetaan innolla. Jotkut merkit saisivat tosin olla ilmaantumattakin. Näin
Viikon turkulainen Jaakko Pajula
Sairausvakuutuksen isä oli Kekkosen kaveri Urho Kekkonen mielletään usein itäsuomalaiseksi tai peräti pohjoisen mieheksi, missä on puoli totuutta, koska
Viikon turkulainen Pentti Korhonen
Trump ei saa Nobelia, Penu Korhonen sai Päivän lehdissä oli kuvia YK:n sinibareteista, jotka tutkailivat Golanin kukkuloille iskeytyneen iranilaisen