Hilu Tolmunen on baarien kuningatar
Hilu Tolmunen eteni pitokeittiössään puolijuoksua, toisessa kädessä suuri, painava vadillinen hirvenpaisteja ja toisessa kädessä kiehuvan kuuma kastikekulho, kun puhelin essun taskussa kilahti. Kun Hilu sai työnnettyä paistit uuniin, hän ehätti vastaamaan. ”Päivää, tämä on Turun kaupungin sosiaalitoimesta. Huomasimme, että täytitte 80 vuotta ja kyselemme, tarvitsisitteko apua päivittäisissä askareissanne”. Ei Hilu tarvinnut, valmisteilla ollut 100 hengen banketti hoitui ominkin voimin.
Sanaa legendaarinen viljellään nykyään liian kevyesti, mutta Hilda ”Hilu” Tolmuseen luonnehdinta osuu täydellisesti. Vuonna 1928 syntynyt Länsi-Lapin tyttö tuli Turkuun paperikassi matkatavaranaan, perusti perheen ja ravintolaketjun. Viimeisinen Hilun baareista oli Tähti-Baari, josta hän jäi eläkkeelle vasta 87-vuotiaana. Laajimmillaan Hilulla oli seitsemän toimipistettä ja yli 50 työntekijää. Omien ravintoloidensa ohella juhlat ja yksityistilaisuudet teettivät työtä. Oma pitopalvelu hoiti lukemattomat häät, hautajaiset ja syntymäpäivät. Turku-hallin avajaistarjoilutkin hoidettiin.
Hilu on edelleen hyvissä sielun ja ruumiin voimissa ja osallistuu aktiivisesti yhdistyselämään niin Korppolaismäen mäkitupalaisyhdistyksessä kuin eläkeläisjärjestössäkin. On hyvinkin mahdollista, että jokin laadukas turkulainen pitopalveluyrittäjä saa muutaman vuoden kuluttua vaativan tilauksen: pitäisi järjestää iloiset 100-vuotisjuhlat turkulaisen ravintola-alan grand old ladylle.
Kuva: Turun Yrittäjänaiset/Timo Salmesmaa
Viikon turkulainen Jani Sormunen
Jani Sormunen ei punkkia pelkää Kevät tulee ja sen merkkejä odotetaan innolla. Jotkut merkit saisivat tosin olla ilmaantumattakin. Näin
Viikon turkulainen Jaakko Pajula
Sairausvakuutuksen isä oli Kekkosen kaveri Urho Kekkonen mielletään usein itäsuomalaiseksi tai peräti pohjoisen mieheksi, missä on puoli totuutta, koska
Viikon turkulainen Pentti Korhonen
Trump ei saa Nobelia, Penu Korhonen sai Päivän lehdissä oli kuvia YK:n sinibareteista, jotka tutkailivat Golanin kukkuloille iskeytyneen iranilaisen
Viikon turkulainen Kari Jalonen
Turussa Kari Jalosen kantapaikka on Pikku Havanna. Kölnissä hän viihtyy Poin Onessa Venloer Strassella. Kuva: Köln Express Jalonen viihtyy Pikku
Viikon turkulainen Irma Hyvärinen
Irma Hyväriseltä ei touhu lopu Kun Turun Seudun Osuuuspankki yhdistyi naapureihinsa ja muodosti OP Varsinais-Suomen, moni toivoi, että pankkia
Viikon turkulainen Timo Salmesmaa
Timo on bilehile Jos olet käynyt missä tahansa turkulaisessa niin sanotuissa seurapiiritapahtumassa, olet varsin todennäköisesti tavannut Timo Salmesmaan. Aamuset