Arska on Finkuille uskollinen
Ei sota ei yhtä miestä kaipaa eikä tanssiorkesterikaan. Suomen suosituimmaksi tanssibändiksi sanottu Finlanders saa jalkaa liikkumaan ja kerää faneja, vaikka sen pitkäaikainen laulusolisti, supersuosittu Jussi Lammela lähti omille teilleen kolme vuotta sitten. Vastuun orkesterinjohtajana ja ykköslaulajana on ottanut basisti Aarne ”Arska” Hartelin, joka on tämän legendaarisen porukan ainoa perustajajäsen ja siis kiertänyt uskollisesti maata ”Finkkujen” kanssa vuodesta 1984 asti, pian siis tasan neljä vuosikymmentä, tuhansilla keikoilla.
Poikamainen ja aina ystävällinen Arska on myös lahjakas säveltäjä. Hänen vuonna 2008 säveltämänsä tango ”En kasvojas muista” voitti vuonna 2008 Seinäjoen tangosävellyskilpailun. Se ja ”Hiljaiset sillat” ovat Teoston tilaston mukaan Suomen esitetyimpiä sävellyksiä.
Finlanders on ollut kunnioitettava joukkue siinäkin mielessä, että se on ollut vastuullinen työnantaja. Soittajilla on työterveyshuolto, lakisääteiset lomat ja eläke-edut. Monelta keikkamuusikolla nämä asiat ovat olleet retuperällä. Vuonna 1962 syntyneellä Arskalla olisi lain kirjaimen mukaan vielä muutama vuosi eläkkeeseen, mutta kun miehen positiivista asennetta vähänkään tuntee, ei hän silloinkaan vetäydy esiintymislavoilta.
Viikon turkulainen Claes Edelsköld

Vehmaan Klasu oli Suomen pankin ensimmäinen johtaja. Olli Rehnistä ei tullut presidenttiä eikä spekulaatioista huolimatta Euroopan keskuspankin johtajaakaan, mutta
Viikon turkulainen Matti Vapaavuori

Suomen ensimmäinen nukkumatti Tälle viikolle sattuvaan unikeopäivään liittyen voidaan viisastella, että Turku on ollut edelläkävijä monessa asiassa, myös nukuttamisessa-
Viikon turkulainen Aliisa Soini

Aliisa on altaiden perhonen Uintihelteet, lopultakin. Useimmat meistä pulahtavat altaaseen tai luonnonvesiin vilvoitellakseen, mutta on heitäkin, jotka uimasilleen heittäytyessään
Viikon turkulainen Jukka Heikkilä

Jukka Heikkilä on jätehuollon kunkku Topinojan jätekeskuksen nurkilla taidetaan syyskuussa nautiskella kakkukahvit. Lounais-Suomen Jätehuollon toimitusjohtaja Jukka Heikkilällä tulee silloin
Viikon turkulainen Kari Selinheimo

Kari Selinheimo oli Booktorin isä Kun vanhoja ja uusia kirjoja rakastavien Booktori-tapahtuma ensi viikolla valtaa Vanhan suurtorin maiseman, on
Viikon turkulainen Timo Ketonen

Timo Ketosen tavaramerkki on lippis. Se päässään hän esiintyi myös Suomi Areenan Saaristomeri -panelissa 24.6. Timo Ketonen valitsi meren Ketosten