Vaakku on matkannut maailman ympäri
Oikein kukaan ei taida muistaa, että Vaakku Varjuksen etunimi on Ari. Ari Juhaniksi hänet kuitenkin kastettiin ja äitinsä poikana kasvatettiin. Juhaksi kutsuttiin, ei niinkään Ariksi. Isästä ei Vaakulle puhuttu ennen kuin hän rippikouluikäisenä tarvitsi virkatodistuksen. Siinä luki, että Vaakun isä on maankuulu tamperelainen pasunisti, viihdyttäjä, laulaja ja jazz-mies Aarre ”Acre” Kari. Vaakun äiti olisi mieluiten pitänyt tiedon pojalta salassa, mutta kun isä näin oli löytynyt, pitihän hänelle ilmoittautua ja käydä tervehtimässä. Kun juna pysähtyi Tampereen asemalla, oli Acre poikaansa vastassa, Ensimmäiseksi kurvattiin kioskin kautta. Acre heitti ostamastaan kartongista tupakka-askin pojan syliin ja sanoi :poltat sää kumminkin kun kerran muusikko oot.”
Vaakku on armoitettu trubaduuri, nuorempana duettokumppanina soitti ja lauloi Moko Karttunen, nykyään usein Eki Vilen. Uran huipuksi voidaan laskea esiintyminen Vilperin perikunta -yhtyeessä, nyt nimellä Arvid Vilperi. Radiotähtenä Vaakku muistetaan Janne Porkan kanssa tehdystä hauskasta ja koskettavastakin Isi ja Tommi -sarjasta. Ruotsinlaivoilla Vaakku on trubaduurina matkannut merimailein mitattuna maailman ympäri.
Avainsanat: #kesä
Viikon turkulainen Jari Salonen
Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen
Viikon turkulainen Johanna Ivaska
Ivaska tuntee syövän koukut ja ankkurit Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian professori Johanna Ivaska tietää ehkä paremmin kuin kukaan ihminen
Viikon turkulainen Heikki Martikainen
Hessu kiitti ja kumarsi Yksi luku turkulaista ravintolahistoriaa kirjoitettiin loppuun, kun vuonna 1967 perustettu Brahen kellari sulki ovensa. Ravintoloitsija
Viikon turkulainen Eero Harkke
Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee
Viikon turkulainen – Miro Varjonen
Miro Varjonen hylkäsi bensankäryn Turkulaisen moottoriurheilun historiassa on monia isoja tähtiä Rauno Aaltosesta Jarno Saariseen. Uusia mestareita syntyy, kun
Ulla Korpelan monta elämää
Äskettäin vähän isompia syntäreitään juhlineella Ulla Korpelalla on ollut monipolvinen elämä. Kotiseutu on vaihdellut ympäri maata pohjamaalta Savoon, Karjalaan,