Viikon turkulainen Tuula Amberla

 

Tuulalla on ainakin kolme mieltä

Vuonna 1959 Turussa syntyneen Tuula Amberlan  ura laulajana alkoi jo vuonna 1982, mutta koko kansan tuntemaksi hän tuli Jukka Alihangan luomalla Lulu-hitillään vuonna 1984. Nyt on aika lähteä 40-vuotisjuhlakiertueelle.

Niin kuin jokainen 80-luvun nuori muistaa, Lululla oli kolme mieltä. Ainakin sen verran niitä on Tuulallakin. Hän on rokkimimmi, nykyään vehmaalainen kulttuurimarinoitu kirjastontäti ja perheenäiti. Tuula Amberlan ja Alihangan tiimin kolmas tukijalka, kitaristi ja sovittaja Ilpo Murtojärvi on jatkanut yhteistyötä Tuulan kanssa kaikki nämä vuodet ja johtaa itseoikeutetusti säestävää jazz-orkesteria juhlakiertueellakin.

Lulun tarina alkoi turkulaisen salakapakan tosikosteassa illassa1983. Punkbändi Levottomat lapset oli keikalla ja sen jälkeen parrakas, Tuulan ”kauhean vanhaksi” arvioima lääkäri-unitutkija Alihanka hankkiutui puheisiin ja kertoi säveltäneensä laulun, jota kukaan ei suostu laulamaan. Lulu purkitettiin studiolla jokseenkin yhdessä otolla, legendan mukaan Esko Rahkosen pitäessä lounastuntia. Tuulaa oudon tuntuinen kappale pyrki naurattamaan ja yksi hänen maagisista kikatuksistaan jäi levylle. Lulua seurasivat Pienet sanat, Tyttö kampaa märkää tukkaa, Korppi, Auto sammui maantien laitaan, Kuunpoika, ja monet muut suositut laulut.

Kuva: Bo Stranden/Dexviihde
Viikon turkulainen Piia Elo

  Putin pilasi Piian urasuunnitelmat? Piia Elo on toiminut kolmen vuoden ajan Turun apulaispormestarina, mutta hänen näkyvyytensä julkisuudessa on ollut

Lue lisää

Viikon turkulainen Mantu

  Mantulla tulee tyrneä olo Marja-Leena Viljanen on yksi niistä turkulaisista, jonka kaikki tuntevat etunimeltä. Tässä tapauksessa lempinimeltä, joka on

Lue lisää

Viikon turkulainen Aarne Haahtela

  Aarne perusti kelpo kerhon Eipä arvannut kuntoilusta innostunut ikämies Aarne Haahtela tuodessaan lenkkiporukkansa vuonna 1972 vastavalmistuneeseen Turun urheiluhalliin, että

Lue lisää

Viikon turkulainen Eva Dziezic

  Eva on Park Hotellin sielu Puolalanpuiston kupeessa nököttävässä viehättävässä  jugendtalossa sijaitseva Park Hotel on pala Keski-Eurooppaa  keskellä Turkua. Perhehotellin

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset