Viikon turkulainen Petri Laaksonen

 

Petri viihtyy  Pohjantähden alla

Joillekin lahjakkaille taiteilijoille käy niin, että ensimmäinen hitti jää kulkemaan kuin etikettinä koko uran ajaksi. Joel Hallikainen saa laulaa Kuurankukkaa hamaan hautaan ja Katri Helenalta pyydetään joka keikalla Puhelinlankoja.

Petri Laaksonen, viime vuonna kuusikymppiseksi yltänyt säveltäjä, runoilija ja lauluntekijä, saa kantaa Turkka Malin sanoihin vuonna 1994 tekemäänsä Täällä Pohjantähden alla -lauluaan  mukanaan minne tahansa meneekin. Menestykset euroviisujen tekijänä, voitto Tapsan Tahdeissa ja hienot sävellykset teatterille muistetaan vasta sitten, kun ensin on mainittu tuo 30 vuoden takainen hitti.

Petri Laaksonen on Sauvon poikia, Johanneksen evakkojen jälkikasvua ja Paimion yhteiskoulun kasvatti. Opiskeluaika teki hänestä kuitenkin turkulaisen ja siksi usein ovat työ, ystävät ja keikkaelämä tuoneet tänne, että nimitys viikon turkulaiseksi olkoon perusteltu.  Ja Turkuun tulee piipahdettua myös rakkaalta kesämökiltä Paraisilta.

Sitä Pohjantähteä Petri laulaa nykyään kirkoissa usein, hänet tilataan siunaus- ja muistotilaisuuksiin juuri tuon kappaleen esittäjäksi. Pyhäköissä vierailu ei jo nuorena kristillisen herätyksen saaneesta miehestä ole outoa. Säveltäjänä on tullut tuotettua sadan hengellisen laulun verran ohjelmistoa seurakuntien käyttöön.

Kuva: Ohjelmatoimisto Kristalli

Avainsanat: #kesä

Viikon turkulainen Eero Harkke

Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee

Lue lisää

Ulla Korpelan monta elämää

  Äskettäin vähän isompia syntäreitään juhlineella Ulla Korpelalla on ollut monipolvinen elämä. Kotiseutu on vaihdellut ympäri maata pohjamaalta Savoon, Karjalaan,

Lue lisää

Viikon turkulainen Jukka Hyönä

  Hyönä tietää,  mitä lukiessa tapahtuu Lukeminen saattaa tuntua tavanomaiselta toiminnalta, mutta kun sukeltaa hieman syvemmälle lukemisprosessiin, avautuu kiehtovia näköaloja.

Lue lisää

Viikon turkulainen Alisa Launonen

  Alisa on nopea, kestävä ja voimakas. Toistaiseksi nuorimmaksi Viikon turkulainen -sarjassa esitellyksi henkilöksi pääsee tällä viikolla naantalilainen. Pätevöitymisen turkulaiseksi

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset