Viimeinen düsseldorfilainen hermin päässä
Victor Westerholm oli Turun taidemuseon ensimmäinen johtaja, professori ja maan kärkikaartiin kuulunut taiteilija. Niin, ja ”viimeinen düsseldorfilainen”. Düsseldorfin koulukunnaksi sanotaan joukkoa taiteilijoita, jotka saivat koulutuksensa Düsseldorfin taideakatemiassa ja joille oli ominaista romanttis-realistinen tyyli. 1800-luvun loppupuolella vaikuttaneen ryhmän pyrkimyksenä oli luonnontutkimuksen kautta päästä ilmaisun luonnollisuuteen. Aiheita olivat metsä- ja vuoristomaisemat, samoin meri, järvi ja muut vesiaiheet. Tämä kaikki näkyy Westerhomin töissä, joissa usein viivähdetään Ahvenanmaan silmiä hiveleviisä idylleissä. Paitsi taiteilijana ja museonjohtajana Westerhom oli merkittävä uuden taiteilijapolven opettajana. Hänen oppilaitaan Turun piirustuskoulussa olivat muun muassa Wainö Aaltonen ja Juho Rissanen.
Westerholmin ulkomuodosta pääsee selville, vaikka ei selailisi matrikkeleja. Hänen viiksekäs hahmonsa tarkkailee maisemia taidemuseon edessä olevan parimetrisen hermin eli kivipylvään päästä. Hänen siirtämiseensä ei ole mitään syytä, vaikka erään toisen aikalaisen pysti raijattiin samoista maisemista kaupungin varastoon.
Viikon turkulainen Vesa Vares
Vares on myytinmurtaja Sellaiset historiantutkijat, jotka ovat itse kokeneet sotien ajan, ovat katoava luonnonvara. Onneksi kiinnostus aikakauteen ei ole
Vesa Halonen on on uuden aikakauden pelastaja
Ennenmuinoin Turun palopäällikkö oli aika iso herra. Hän komeili eturivissä prinikat rinnassa, kun palokunta marssi kaupungin läpi juhlavissa paraateissa
Viikon turkulainen Niklas Österlund
Niklas Österlund laastilapion varressa Niklas Österlundilla oli tiistaina hyvä päivä. Naantalissa muurattiin ensi vuonna valmistuvan mahtikokoisen Prisman peruskivi ja
Viikon turkuilainen Paavo Karikko
Paavo Karikko tutkailemassa juoksijan polvia Pajulahden urheiluopistolla ennen Helsingin olympialaisia. Paavo loi pikabaanan Pimeässä marraaskuisessa illassa voi olla tympeää lähteä
Viikon turkulainen Pehr Johan Gylich
Turun Engelillä on omat pylväät Kun Boråsissa vuonna 1786 syntynyt kauppias ja arkkitehti Pehr Johan Gylich vuonna 1812 asettui
Viikon turkulainen Ivan Pinol
Pinol toi katalaanisäihkettä Tepsiin Siihen, että TPS nousi viikonvaihteessa Veikkausliigaan, on monia syitä. Yksi keskeisimmistä on nappiin mennyt valmentajavalinta.