1200-luvulla syntyi kaupunkiasutus, joka oli lajissaan (tiettävästi) Suomen ensimmäinen. Sana turku tulee yleisesti hyväksytyn teorian mukaan muinaisvenäjän sanasta tǔrgǔ, joka tarkoittaa ”toria”. Nykyistä Turkua alettiin kenties sanoa ”Suomen Turuksi” erotukseksi muista markkinapaikoista eli ”turuista”, joita muinoin ehkä sijaitsi pitkin Suomen rannikkoa.
Paavi Gregorius IX:n vuonna 1229 myöntämän luvan mukaisesti piispanistuin siirrettiin Nousiaisista Koroisiin, joka sijaitsee lähellä Turun nykyistä keskustaa. Mikään ei viittaa siihen, että varsinaista Turun kaupunkia olisi vielä tässä vaiheessa ollut olemassa. Arkeologi Markus Hiekkanen on arvellut, että kaupunki perustettiin kuninkaan, piispan ja vuonna 1249 perustetun dominikaanikonventin yhteisestä aloitteesta. Perustamisvuotta ei kuitenkaan tiedetä, koska mitään aiheeseen liittyvää asiakirjaa ei ole säilynyt. Arkeologiset kaivaukset Tuomiokirkon ympärillä ovat osoittaneet, että harvalukuiset varhaisimmat rakennukset ovat 1200-luvun lopulta ja vasta 1300-luvun ensimmäiset vuodet olivat voimakkaan rakentamisen aikaa. Maan noustessa Aurajoki madaltui ja kaupankäynti siirtyi nykyisen Turun vanhan keskustan paikalle. Piispanistuin ja tuomiokirkko oli järkevää siirtää tällöin lähemmäksi muuta asutusta. Tuomiokirkon rakentaminen nykyiselle paikalleen aloitettiin 1280-luvulla ja se vihittiin käyttöönsä kesäkuussa 1300. Pyhälle Olaville pyhitetty dominikaaniluostari oli perustettu Turkuun jo vuonna 1249 ja ilmeisesti kaupungissa oli myös Pyhän Annan nunnaluostari. Turun linna perustettiin 1200-luvun lopulla ruotsalaisten vallan tukikohdaksi lounaiselle rannikolle.
Lähde: Wikipedia Kuva: Turku.fi
Kaarinan Autolasissa asiakaspalvelu kaiken keskiössä
________________________________________________________________________________________ Kokenutta osaamista autolasialalla – Kaarinan Autolasi palvelee asiakkaan arkea helpottaen Autolasiala on muuttunut valtavasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Yksi muutoksen
Oletko sinä huolissasi läheisesi mielenterveydestä?
21 % turkulaisista on psyykkisesti merkittävästi kuormittuneita. Oletko sinä huolissasi läheisesi mielenterveydestä? Yli puolet suomalaisista saa elämänsä aikana mielenterveyden
8.3 ruusu kaikille naisille
Naistenpäivänä Teissä on voimaa,lämpöä ja viisautta. Te kannatte arkea,rakennatte huomistaja teette maailmastahieman paremman paikan. Hyvää naistenpäivää kaikille naisille. 🌷 _________________________________________________________________________________
Milloin kevät yleensä saapuu Turkuun?
Turku kuuluu Suomen alueisiin, joihin kevät saapuu yleensä hieman aikaisemmin kuin moneen muuhun osaan maata. Meren läheisyys ja leudompi
Pegasus tarjoilut kaikkiin juhliin
Pegasus Yrityscatering 2026 Klikkaa ylläolevaa linkkiä niin saat lisää tietoa
Star Image avasi monipuolisen valokuvaukseen, filmeihin ja kehystämiseen keskittyvän liikkeen Eerikinkadulle.
Star Image avasi Turkuun valokuvauksen erikoisliikkeen – filmien ja kehysten ystäville uusi kohtaamispaikka Eerikinkadulle Valokuvauksen kivijalkakulttuuri vahvistuu Turussa, kun