Ilari on ötököiden puolustaja
Professori Ilari E. Sääksjärvi asustelee Naantalissa, mutta Turun yliopistosta valmistunutta ja eläintieteestä tohtoriksi väitellyttä Turun biologisen museon esimiestä voi tuskatta tituleerata turkulaiseksi. 46-vuotias biologi ja eläintieteilijä on Turun ja Naantalin lisäksi kotonaan Amazonin viidakoissa. Hänen erikoisalaansa ovat trooppiset hyönteisest, erityisesti loispistiäiset, joiden lajiston monimuotoisuutta on tullut tutkittua yli 20 vuotta. Näiden kiehtovien, joidenkin mielestä vähän kammottavienkin ötököiden perässä mies on kolunnut parikin vuotta liki läpipääsemättömissä sademetsäryteiköissä. Maailmassa olisi parisataa nimetöntä hyönteislajia, ellei Sääksjärvi olisi löytänyt, luokitellut ja nimennyt niitä. Vaikka tutkittavat itikat ovat pienen pieniä, ei niiden merkitystä pidä vähätellä. Sääksjärvi siteeraa mielellään amerikkalaista biologia Edward O. Wilsonia, joka on sanonut, että hyönteiset ovat ”pieniä olioita, jotka pyörittävät maailmaa”. Vähäisimmälläkin eliölajilla on tärkeä tehtävänsä luonnon kokonaisuudessa, jokaisen menettäminen sukupuuttoon on isku myös meille, hieman isommille olennoille.
Ilari Sääksjärvi on paitsi tutkija, myös opettaja, joka jakaa osaamistaan vielä nuoremmille eläintieteilijöille yliopistomme biologian laitoksella. Hänet on palkittu muun muassa Vuoden tieteentekijä-palkinnolla ja Alfred Kordelinin säätiön 50 tuhannen euron apurahalla.
Avainsanat: #Naantali
Viikon turkulainen N.R. af Ursin
Ukko Ursin ei ollut työmies Ursininkadun ja Eerikinkadun kulmassa on pronssilaatta, jolla kunnioitetaan suomalaisen työväenpuolueen perustamista ja sen varhaista
Viikon turkulainen Jere Pensikkala
Turun kulttuuripääkaupunkivuosi oli monessa mielessä iso kehitysloikka turkulaisessa kulttuurielämässä. Sen ansiosta syntyi aivan uudenlaista yhteistyötä erilaisten toimijoiden välillä. Se
Viikon turkulainen Peter Sarlin
Peter Sarlin – turkulainen tekoälyguru Tekoäly on nyt kaikkien huulilla. Sen käyttämisestä intoilee moni, joka on onnistunut elvyttämään rakeiset
Viikon turkulainen Pepe Gonzales
Pepe ei kunkulle liputa Barcelona ei ole erityisen kuningasmielinen kaupunki. Sillä on villiä anarkikstista taustaa, joka huipentui sisällissodan heinäkuussa
Viikon turkulaiset Luka ja Nooa Marttila
Marttilan veljekset Veljesten valioita Varsinais-Suomi on lentopallon huippumaakunta. Lajin ykköskaupunki ei kuitenkaan ole ollut Turku, sillä kovimmat seuramuistot on
Viikon turkulainen Kimmo Suonpää
Kimmo Suonpää on saanut julkisuutta f-alkuisissa projekteissa, Funikulaarissa ja Fuugassa. Suonpää onnistui Fuugan soitossa Sen, että joku rakennus valmistuu