Perinteinen joulurauhan julistus kaikuu tänäkin vuonna Brinkkalan talon parvekkeelta jouluaattona 24.12. klo 12. Kahden edellisen vuoden aikana poikkeusjärjestelyin toteutetun julistuksen palatessa nyt normaalijärjestelyihin, on yleisö taas tervetullut seuraamaan julistusta paikan päälle.
– Tänä jouluna joulurauhan julistuksella on aivan erityinen merkitys meille kaikille, ja toivon sydämestäni, että rauhanjulistuksen ydinviesti leviää tänä vuonna laajemmalle kuin koskaan, Turun pormestari Minna Arve sanoo.
Suomeksi ja ruotsiksi luettavan joulurauhan julistuksen lukee Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen.
– Kahden poikkeusvuoden jälkeen tuntuu äärimmäisen tärkeältä päästä jälleen kokoontumaan yhteen Vanhalle Suurtorille välittämään joulurauhaa koteihin eri puolille Suomea sekä maailmalle, Akkanen iloitsee.
Akkanen julistaa joulurauhan nyt kymmenettä kertaa. Viittomakielen tulkkina tilaisuudessa toimii Eva Mäkinen.
Tilaisuutta voi seurata myös Yleisradion kautta televisiosta, radiosta tai Yle Areenasta. Suora lähetys alkaa klo 11.55. Viittomakielelle tulkattu lähetys on katsottavissa suorana verkkolähetyksenä Yle Areenassa.
Muutoksia liikenteessä
Tuomiokirkon ja Vanhan Suurtorin ympäristö suljetaan liikenteeltä ja pysäköinniltä su 23.12. klo 8.00 alkaen. Alueesta ilmoitetaan siirtokehotuskyltein. Järjestely puretaan mahdollisimman pian tilaisuuden jälkeen. Yleisöä kehotetaan ottamaan huomioon poikkeavat liikennejärjestelyt ja saapumaan paikalle ajoissa jalkaisin tai joukkoliikennettä käyttäen. Tilaisuuteen odotetaan jopa 15 000 henkilöä. Uudenmaankatu suljetaan liikenteeltä 24.12. klo 11.30.
Rakkaus ei pääty jäähyväisiin <3
Turun nuorisotyö täyttää 80 vuotta – nuorissa on kaupungin tulevaisuus
Kuvateksti: Nuorten ystävyys, yhteisöllisyys ja tulevaisuudenusko ovat olleet Turun nuorisotyön keskiössä jo 80 vuoden ajan. Kuvituskuva. Turussa juhlitaan tänä
”Olin reissussa yksin vaan en yksinäinen”
Kaija ja Pekka ovat löytäneet Ritvan matkoilta kiinnostavia kohteita, uusia ystäviä ja huolenpitoa, jonka muistaa vielä kotiin palattuakin. Miksi valitsitte
Voita päivä Kädentaito 2026 messuille
Nyt kaikki kädentaitajat huomio Arvomme kaksi kahden hengen messupakettia. Voittajana voit ottaa ystäväsikin mukaan Tampereelle 13.11. Osallistut kisaan tykkäämällä ja
Viikon turkulainen Toivo T. Salmi
Professori Toivo T. Salmi on edelläkävijä. Vuonna 1969 lääkäriksi valmistuneesta ja 1974 tohtoriksi väitelleestä Salmesta tuli yksi ensimmäisistä lasten
Mitä minun autoni pitää elämässäni tehdä?
Teksti: Petri Hyrsky Mihin Varsinais-suomalainen käyttää autoa vuonna 2026? Auto vie töihin, kauppaan, mökille, harrastuksiin ja joskus meren yli