Antti Vahtera – kokkibuumin isä
Keittiömestari Antti Vahtera on Suomen tunnetuimpia ravintola-ammattilaisia. Hänen ensimmäinen innoittajansa oli oma äiti. Äitimuorin työpaikka oli legendaarinen Joutsen Apteekki, missä tehtäviin kuului lounaan valmistaminen työtovereille. Kotona ruokailulla oli tärkeä asema. Pöydän ääreen kokoonnuttiin koko perheen voimin ja aterian aikana käytiin läpin päivän tapahtumat.
Nuorella Antilla oli haaveita arkkitehdin tai muotoilijan ammateista, kauniit esineet viehättivät jo pikkupoikana. Kun Antti huomasi viihtyvänsä keittiössä ja pitävänsä ruuanlaitosta, hän pian äkkäsi, että siinäkin työssä voi toteuttaa luovuuttaan ja valmistaa paitsi makuhermoja, myös silmää hiveleviä elämyksiä.
Ensimmäiset koulun jälkeiset kokemukset ravintolakeittiöstä eivät ylentäneet mieltä. Vielä 1980-luvullakin kokkien todellisuuteen saattoi kuulua roisi alkoholin käyttö ja kova hierarkia. Vasta keittiömestarina hotelli-ravintola Juliassa Antti pääsi kiinni unelmiensa toteuttamiseen. Jatkossa oli edessä Suomen edustus Bocus d´Or kokkikisassa, pesti Suomen Moskovan suurlähetystön keittiössä ja ennen kaikkea läpimurto televisiokokkina ohjelmissa Kokkisota, Huomenta Suomen aamu ja Ruokala. Kuuluisuutta ovat lisänneet 15 suosittua keittokirjaa, monet niistä hyvän ystävän Visa Nurmen kanssa tehtyjä. Suomen valtasi jossain vaiheessa suoranainen kokkibuumi, lukuisat nuoret ovat valinneet keittiöammattilaisen uran Antti Vahteran ja muiden televisiokokkien innoittamina .
Pieni pähkinä purtavaksi: Antti Vahteran serkkukin on esitelty tässä viikon turkulainen -sarjassa. Kukahan?
Jani Sormunen ei punkkia pelkää Kevät tulee ja sen merkkejä odotetaan innolla. Jotkut merkit saisivat tosin olla ilmaantumattakin. Näin
Lue lisää
Sairausvakuutuksen isä oli Kekkosen kaveri Urho Kekkonen mielletään usein itäsuomalaiseksi tai peräti pohjoisen mieheksi, missä on puoli totuutta, koska
Lue lisää
Trump ei saa Nobelia, Penu Korhonen sai Päivän lehdissä oli kuvia YK:n sinibareteista, jotka tutkailivat Golanin kukkuloille iskeytyneen iranilaisen
Lue lisää
Turussa Kari Jalosen kantapaikka on Pikku Havanna. Kölnissä hän viihtyy Poin Onessa Venloer Strassella. Kuva: Köln Express Jalonen viihtyy Pikku
Lue lisää
Irma Hyväriseltä ei touhu lopu Kun Turun Seudun Osuuuspankki yhdistyi naapureihinsa ja muodosti OP Varsinais-Suomen, moni toivoi, että pankkia
Lue lisää
Timo on bilehile Jos olet käynyt missä tahansa turkulaisessa niin sanotuissa seurapiiritapahtumassa, olet varsin todennäköisesti tavannut Timo Salmesmaan. Aamuset
Lue lisää