Kuva: Heikki Junnila
Halli eli harmaahylje on suurikokoinen hyljelaji, jota tavataan Pohjis-Atlantin läntisten ja itäisten rannikkojen läheisyydessä sekä itämeressä. Uros saattaa olla 2,5–3,3 metriä pitkä ja painaa jopa 300 kg. Naaraat ovat tavallisesti pienempiä, 1,6–2 metrin pituisia ja 100–150 kg:n painoisia. Hallin poikasta kutsutaan kuutiksi, ja se on syntyessään valkoinen. Emolla ja poikasella on vahva suhde, joka syntyy ensimmäisen vuorokauden aikana. Jos poikanen eksyy emostaan, ja sidettä ei synny, niin emo hylkää poikasensa. Hallin pääravintoa ovat kalat.
Itämerellä esiintyvän alalajin kanta on arvioitu noin 26 000 yksilön suuruiseksi. Halli voi Itämeressä hyvin ja kanta lienee viime vuosina kasvanut noin kymmenen prosenttia vuodessa. 1900-luvun alussa kanta on joidenkin arvioiden mukaan ollut vieläkin suurempi. Tuolloin laji oli tavallinen myös meren eteläosissa. Kanta romahti vain muutaman tuhannen kokoiseksi tapporahan kannustaman pyynnin ja ympäristömyrkkyjen aiheuttamien lisääntymishäiriöiden takia.
Harmaahylkeiden kannalta on ratkaisevan tärkeää, että niillä on sopivia makoilupaikkoja, joissa ne saavat olla rauhassa. Tällaisia ”makuupaikkoja” olivat aiemmin pääasiassa suurikiviset rannikkoalueet, jotka ovat vähentyneet siirtolohkareiden merestä ottamisen sekä satamapaikkojen ja kivisuojavallien rakentamisen myötä. Nykyään hallien suosimia makoilupaikkoja ovat ulkoluodot, hiekkasärkät ja käyttämättömät rantaosuudet (esim. Saksan Vorpommersche Boddenlandschaftin kansallispuiston ydinalueella). Itämeren harmaahylkeen esiintymistiheys riippuu todennäköisesti muiden tekijöiden ohella myös jääpeitteen suuruudesta. Vedessä niiden esiintymistiheys riippuu luonnollisesti käytettävissä olevan ravinnon määrästä.
Halleja on eniten näkyvillä touko-kesäkuun vaihteessa karvanvaihdon aikaan, jolloin ne makaavat uloimmilla luodoilla isoina ryhminä. Yhdellä luodolla voi olla satoja halleja kylki kylkeen pakkautuneina. Suomessa näkyvissä olevat hallit lasketaan luodoilta kuvaamalla ne ilmasta.
Viikon luontokuva – Mandariinisorsa
Kuva: Heikki Junnila Mandariinisorsa (Aix galericulata) on pieni itäaasialainen sorsalintu, jota tarhataan yleisesti Euroopassa. Tarhakarkulaisista on syntynyt Eurooppaan luonnonvarainen pesimäkanta,
Viikon luontokuva Sinirinta
Kuva: Heikki Junnila Sinirinta (Luscinia svecica) on koristeellisen näköinen pieni lintu. Sinirinta on 13–15 cm pitkä. Koiraalla on sininen kurkkulappu, jonka
Viikon luontokuva -Valkoposkihanhi
Kuva: Heikki Junnila Suomessa ensimmäinen pesintä löydettiin Inkoon saaristosta vuonna 1981, ja kantaa on sen jälkeen lisätty istutuksilla eläintarhoista, kuten
Viikon luontokuva -Rantasipi
Kuva: Heikki Junnila Rantasipi pesii lähes koko Euroopassa ja suuressa osassa Aasiaa Japaniin saakka. Suomessa se pesii yleisenä koko maassa
Viikon luontokuva -Mustaviklo
Kuva: Heikki Junnila Mustaviklo (Tringa erythropus) on pilkullinen kahlaaja. Mustaviklo on arktinen lintu, jonka lisääntymisalueisiin kuuluvat Fennoskandia. Lintu talvehtii Välimerellä,
Viikon luontokuva -Punajalkaviklo
Kuva: Heikki Junnila Punajalkaviklolla on kirkkaanpunaiset, lähes muovisen näköiset punaiset jalat ja nokka. Höyhenpeite on ruskeankirjava, sen valkeat alueet yläperässä
