Veljesduo Matti ja Teppo on varmasti tuttu kaikille turkulaisille. Matti ja Teppo ovat luoneet uraansa jo yli 50 vuotta ja pitkän uransa aikana he ovat tuottaneet yli puolitoista miljoonaa myytyä levyä, saaneet kymmeniä platina- ja kultalevyjä sekä suuren määrän muita tunnustuksia. Huumorintajuisilla veljeksillä onkin tapana sanoa: Matin ja Tepon laji ei ole hevimetallia, se on jalometallia.
Kaikkien aikojen turkulaisveljekset ovat tallanneet oman polkunsa suomalaisen iskelmämusiikin historiaan. Matin ja Tepon ensilevy ”Jos olet onnellinen” ilmestyi vuonna 1969. Heidän pitkän uransa salaisuus on musiikillinen lahjakkuus, sitkeys ja usko omaan tekemiseen. Veljeksillä vain ”Vauhti kiihtyy” ja uutta musiikkia tuotetaan edelleen. Matti ja Teppo julkaisivat kesällä 2022 uuden albuminsa ”Ollaan kuin ennen”. Ikinuoret veljekset osaavat ottaa edelleenkin lavat haltuunsa, vaikka keikkatahti onkin hieman rauhoittunut.
Lähde: TS
Avainsanat: #historia
Turun nuorisotyö täyttää 80 vuotta – nuorissa on kaupungin tulevaisuus
Kuvateksti: Nuorten ystävyys, yhteisöllisyys ja tulevaisuudenusko ovat olleet Turun nuorisotyön keskiössä jo 80 vuoden ajan. Kuvituskuva. Turussa juhlitaan tänä
”Olin reissussa yksin vaan en yksinäinen”
Kaija ja Pekka ovat löytäneet Ritvan matkoilta kiinnostavia kohteita, uusia ystäviä ja huolenpitoa, jonka muistaa vielä kotiin palattuakin. Miksi valitsitte
Voita päivä Kädentaito 2026 messuille
Nyt kaikki kädentaitajat huomio Arvomme kaksi kahden hengen messupakettia. Voittajana voit ottaa ystäväsikin mukaan Tampereelle 13.11. Osallistut kisaan tykkäämällä ja
Viikon turkulainen Toivo T. Salmi
Professori Toivo T. Salmi on edelläkävijä. Vuonna 1969 lääkäriksi valmistuneesta ja 1974 tohtoriksi väitelleestä Salmesta tuli yksi ensimmäisistä lasten
Mitä minun autoni pitää elämässäni tehdä?
Teksti: Petri Hyrsky Mihin Varsinais-suomalainen käyttää autoa vuonna 2026? Auto vie töihin, kauppaan, mökille, harrastuksiin ja joskus meren yli
Osallistu ja voita unelmaillallinen
Klikkaa linkkiä Facebookkiin https://www.facebook.com/photo/?fbid=1570193824905085&set=a.659858589271951