Viikon turkulainen Leena ”Vauhti” Virtanen, naisten jalkapallon pioneeri

 

Leena ”Vauhti” Virtanen, naisten jalkapallon pioneeri

Kun jalkapallon Euroopan mestaruuksista naisten sarjassa nyt pelataan kymmenien tuhansien katsojien edessä ja miljoonien tv-seuraajien iloksi, on hyvä muistuttaa, että Turku on tämän(kin) urheilulajin edelläkävijä Suomessa. Viikon turkulaiseksi nimitettäköön joitakin vuosia sitten kuollut Leena Virtanen, TPS:n jalkapallon Grand Old Lady, tärkeä henkilö seuran myynnissä, viestinnässä ja markkinoinnissa. TPS on suomalaisen naisjalkapalloilun pioneeri. Leena Virtanen kokosi ensimmäisen joukkueen vuonna 1970.  Ensimmäinen kunnon SM-sarja pelattiin vuonna 1974, TPS otti heti hopeat. Vuonna 1978 tuli kultaa. Ratkaiseva finaali pelattiin HJK:ta vastaan, samalla Pallokentän stadionilla jolla TPS:n miehet olivat voittaneet ensimmäisen kultansa tasan 50 vuotta aikaisemmin. Seuraavaa naisten tai miesten SM-kultaa Palloseuralle odotellaan yhä.
Suomen Palloliiton arvostetulla Kaijan kannu -palkinnolla ja TPS:n kunniagallerian jäsenyydellä palkittu Leena tunnettiin ystäväpiirissä ja laajemminkin lempinimellä ”Vauhti” Virtanen. Osuva liikanimi tälle liikkeissään vilkkaalle ja toimissaan aikaansaavalle  TPS:n mahtimimmille, naisten jalkapallon  todelliselle pioneerille.

Avainsanat: #urheilu

Viikon turkulainen Piia Elo

  Putin pilasi Piian urasuunnitelmat? Piia Elo on toiminut kolmen vuoden ajan Turun apulaispormestarina, mutta hänen näkyvyytensä julkisuudessa on ollut

Lue lisää

Viikon turkulainen Mantu

  Mantulla tulee tyrneä olo Marja-Leena Viljanen on yksi niistä turkulaisista, jonka kaikki tuntevat etunimeltä. Tässä tapauksessa lempinimeltä, joka on

Lue lisää

Viikon turkulainen Aarne Haahtela

  Aarne perusti kelpo kerhon Eipä arvannut kuntoilusta innostunut ikämies Aarne Haahtela tuodessaan lenkkiporukkansa vuonna 1972 vastavalmistuneeseen Turun urheiluhalliin, että

Lue lisää

Viikon turkulainen Eva Dziezic

  Eva on Park Hotellin sielu Puolalanpuiston kupeessa nököttävässä viehättävässä  jugendtalossa sijaitseva Park Hotel on pala Keski-Eurooppaa  keskellä Turkua. Perhehotellin

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset