Viikon Turkulainen – Anni Polva

 

Tiinan äiti kirjoitti työkseen

Anni Polviander, jonka tietysti tunnemme taiteilijanimellä Polva, oli paitsi uskomaton tarinatehdas, myös erittäin merkittävä roolimalli tytöille ja nuorille naisille.  Poikamaisen villi Tiina koetteli niitä ahtaita rajoja, joita perinteisesti oli asetettu naurettavasti  ”heikommaksi” nimitetylle sukupuolelle. Ja sanavalmiita ja rohkeita ovat nekin nuoret naiset, joiden elämästä ja ihastumisista kertovat sodan jälkeisenä niukkana jälleenrakennusaikana syntyneet romanttiset teokset.  Tietysti Annin luoma roolimalli oli tämän päivän silmillä luettuna kovin kesy ja konservatiivinen, mutta omana aikanaan turkulaistuneen hämäläiskirjailijan ote oli raikas, jopa feministinen.
Anni ei lähtenyt kirjailijaksi kutsumuksen ja taiteellisen kunnianhimon pakottamana vaan reilusti työtä ja ansiota etsien. Unto-puolison ollessa rintamalla 1944 kärsi Anni lapsineen suurta pulaa, niin kuin muutkin turkulaiset. Syntyi idea siitä, että mahtaisiko joku kustantaja ostaa julkaistavaksi kertomuksia, siitä voisi saada lisäansiota.  Yritys onnistui, esikoisteos Rakasta minua hiukan ilmestyi vuonna 1945. Pikku asunnon hetekalla makoillen,  lyijykynällä ruutuvihkoon kirjoittaen syntyi vuosien mittaan yli sata teosta, joita myytiin uskomattomat kolme miljoonaa kappaletta. Ja myydään yhä, varsinkin Tiinoilla on edelleen vankkumaton fanikuntansa.
Painosten kuningatar Anni Polva kuoli 88 -vuotiaana vuonna 2003. Jos haluaa tutustua siihen sitkeään hengissä pysymisen taisteluun, mitä turkulaiset naiset kävivät sodan vuosina Turussa, kannattaa lukea koskettava elämäkerrallinen teos ”Elettiin kotirintamalla”.

 

Viikon turkuilainen Paavo Karikko

Paavo Karikko tutkailemassa juoksijan polvia Pajulahden urheiluopistolla ennen Helsingin olympialaisia.  Paavo loi  pikabaanan  Pimeässä marraaskuisessa illassa voi olla tympeää lähteä

Lue lisää

Viikon turkulainen Ivan Pinol

  Pinol toi katalaanisäihkettä Tepsiin Siihen, että TPS nousi viikonvaihteessa Veikkausliigaan, on monia syitä. Yksi keskeisimmistä on nappiin mennyt valmentajavalinta.

Lue lisää

Viikon turkulainen Jaana Kotamäki

  Jaanan kamera tärähtää tarkoituksella Tämän viikon lauantaina ratkeaa jälleen, mikä on vuoden paras luontovalokuva. Helsingissä pidettävässä gaalassa esiintyy tällä

Lue lisää

Viikon turkulainen Eero Roine

  Eero Roine oli suosittu elokuvissakin. Hän sai sivuosa -Jussin elokuvasta Ihmisiä suviyössä. Kuvassa kohtaus elokuvasta Pinsiön paroni.  Roineen teatterisuvun

Lue lisää

Viikon turkulainen Tero Laine

  Tero palasi lähtötelineisiin Kun johtaa Turun Tovereita, nykyään ytimekkäästi TuTo, seisoo jättiläisten harteilla. Toverit oli 1930-1960 -luvuilla Työväen urheiluliitto

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset