kuva: Heikki Junnila
Mustarastas pesii rehevissä metsissä, mutta myös ihmisen läheisyydessä puistoissa ja pihoissa. Kannan kasvettua mustarastas on siirtynyt rehevimmistä metsistä myös mäntyvaltaisiin metsiin.
Mustarastas on 23,5–29 cm pitkä. Koiraan höyhenpuku on kokonaan musta ja sillä on keltainen nokka ja silmärengas. Naaras on väriltään tummanruskea. Kurkku on vaaleampi ja rinnassa on epäselvää täplitystä. Nuoret yksilöt muistuttavat vanhaa naarasta, mutta niillä on täplitystä myös yläpuolella.
Mustarastas on äänekäs lintu ja sillä on laaja äänivalikoima. Kutsuääniä muuttolennossa ovat rullaava ”srrri” ja syvä ”kok”. Huolestuneena mustarastas päästää hyvin ohutta ”tsiiih”-ääntä ja kovaa maiskutusta ”tsuk-uk-uk-…”. Varoitusääni on pitkään jatkuva, takova ja kirkas ”pli-pli-pli”. Laulu on kaunista melodista lurittelua, jossa on huilumaisia ääniä. Laulussa on rauhallinen tahti ja liukuvat sävelkorkeuden vaihtelut ( näyte1?,
näyte2?). Säkeet ovat melko lyhyitä ja toistuvat 3–5 sekunnin välein. Joidenkin yksilöiden säe voi olla haikeampi ja kuulostaa kulorastaan laululta.
Mustarastas voi oppia matkimaan muun muassa ambulanssin sireenin ääntä, auton murtohälyttimen ulinaa, kännykän soittoääniä, moottorisahaa ja vislausta. Lintuasiantuntija Steven Dudleyn mukaan mustarastas harrastaa matkimista vain harvoin, toisin kuin kottaraiset ja muut rastaat. Mustarastaan laulutaito ei ole peritty ominaisuus, vaan nuori mustarastas opettelee laulunsa pääasiassa lajitovereiltaan.
Viikon luontokuva -Kalalokki

Kuva: Heikki Junnila Suomessa pesii noin 80 000 paria, joista noin 55 000 saaristossa. Kalalokki pesii koko Suomessa. Pääosa kannasta
Viikon luontokuva -Kettu

Kuva: Heikki Junnila Kettu eli punakettu (Vulpes vulpes) on koiraeläin. Se on maailman levinnein maalla liikkuva petoeläin, sen levinneisyysalue käsittää
Viikon luontokuva -Metsäkauris

Kuva: Heikki Junnila Metsäkauris on väritykseltään kesällä punaruskea ja talvella harmaanruskea. Ruskeankeltainen vatsapuoli ja posket ovat muuta ruumista vaaleammat, kuten
Viikon luontokuva -Uivelo

Kuva: Heikki Junnila Uivelo on telkkää hieman pienemmän uivelon pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 38–44 senttimetriä ja siipien kärkiväli
Viikon luontokuva -Merimetso

Kuva: Heikki Junnila Merimetso on iso, musta lintu, 77–94 cm pitkä ja sen siipien kärkiväli on 121–149 cm. Se painaa
Viikon luontokuva -Laulujoutsen

Kuva: Heikki Junnila Laulujoutsen pesii Euroopan ja Aasian pohjoisosissa Islannista Sahalinille. Pesimäalueen pohjoisrajan määrää se, että pesimäjärvessä pitää olla noin