Kaupunki ohjaa tänä vuonna enintään 300 000 euroa Turun kaupungin kuolinpesien säästörahaston ja sosiaalirahaston tuottovaroja ikäihmisten hyvinvoinnin edistämiseen. Hakijoina voivat olla kaupungin omat toimijat ja rekisteröidyt yleishyödylliset yhdistykset, järjestöt ja säätiöt.
Ehdotuksia pyydetään seuraavilta aihealueilta kulttuurihyvinvointi huomioiden:
- Mielen hyvinvointi
- Yksinäisyyden vähentäminen
- Toimintakyky ja kansalaistaidot
Ideoiden painopisteenä tulee olla ensisijaisesti ikäihmisille kohdennetut palvelut, jotka tukevat kaupungin strategiaa ja lakisääteistä tehtävää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä myös sote-uudistuksen jälkeen. Toiminnan on kohdistuttava mahdollisimman moneen ihmiseen tai oltava muulla tavoin tuloksellista kohderyhmä huomioiden. Idean toteuttaja sitoutuu seurantatietojen raportointiin.
– Ikäihmisille tarkoitettujen ideoiden lisäksi on mahdollista ehdottaa myös ikäkaaret yhdistävää toimintaa. Tästä on mukavia esimerkkejä myös aiemmilta vuosilta. Toimintaa toivotaan asuinalueille lähelle turkulaisia, toteaa kehittämispäällikkö Maarit Luukkaa.
Haku on käynnissä 9.5.–8.6.2022. Hakemukset tulee jättää viimeistään 8.6.2022 klo 12. Rahoitettavat toiminnot on toteutettava 31.12.2023 mennessä. Haussa ei voida huomioida hakijan toimintasuunnitelmaan sisältyvää perustoimintaa. Laite- ja välinehankintoja voidaan tukea vain yhdistettynä palveluun. Varojen jaosta päättää Turun kaupunginhallitus.
Näin ehdotat ideaasi
Kaupungin toimijat, yhdistykset, järjestöt ja säätiöt voivat hakea rahoitusta ideansa toteuttamiseen turku.fi/
Lisätiedot:
Kehittämispäällikkö Maarit Luukkaa, p. 0500 825 532, maarit.luukkaa@turku.fi
Avainsanat: #kevät
Voita brunssi kahdelle

Klikkaa ja osallistu https://www.facebook.com/photo/?fbid=1308698951054575&set=a.659858589271951
Star Tours -Matkoja vuodesta 1986

Olemme henkilökohtaiseen palveluun ja helppoon asiointiin panostava matkatoimisto. Järjestämme pakettimatkoja ympäri vuoden sekä Suomeen että ulkomaille, aina päivän mittaisista
Auringonvalo on yksi luonnon voimakkaimmista ja tärkeimmistä hyvinvoinnin lähteistä! Tässä kattava ja helposti ymmärrettävä yhteenveto auringonvalon hyödyistä ihmiselle

☀️ 1. D-vitamiinin lähde Auringon UVB-säteily saa ihon tuottamaan D-vitamiinia, jota tarvitaan: Luuston ja hampaiden vahvuuteen Immuniteetin toimintaan Mielialan
Kenen kanssa herkkuaterialle?

Osallistu Facebookissa allaolevasta linkistä https://www.facebook.com/uutissiturust
8 hyvää asiaa hunajasta

🍯 1. Luonnollinen makeuttaja Hunaja on makea, mutta siinä on enemmän makua ja vähemmän prosessointia kuin valkoisessa sokerissa. Koska
Sattus ja tapahtus
