Viikon turkulainen Kustaa Merilä

 

Merilän Kustu oli legenda

Nyt, kun pyöräilykausi on alkanut ja turkulaiset huristelevat ihan ilokseen fillareillaan pitkin jäistä vapautuneita pyöräbaanoja, on paikallaan valikoida viikon turkulaiseksi Kustaa Merilä, suomalaisen polkupyöräteollisuuden aloittaja ja suurliikemies. 

Kustu tuli vuonna 1898 Turkuun köyhänä poikana Mietoisten Katavaisista ja perusti polkypyöräliikkeen Maariankadulle, Puutorin kulmalle. Kun katteet jäivät tuontipyörissä niukoiksi, päätti Merilä koettaa onneaan tehtailijana. Hän alkoi valmistaa Olympus -merkkisiä pyöriä Kaarinassa, tarkemmin sanoen ihan keskellä nykyistä Turkua, Karibia-hotellin vieressä. Loppu on niin sanotusti historiaa. Suomen ensimmäinen pyörätehdas toimi yli 60 vuoden ajan ja tehtaan patruuna Kustu näki, miten rikkaitten kloppien leikkikalusta kehittyi koko kansan kulkuväline ja vielä senkin, miten mopokausi ajoi ohi pyöräillen työmatkansa ja puolison hakureissunsa hoitaneiden sukupolvien.

Nummenpakan tehtaassa oli parhaimmillaan yli 400 työntekijää. He saivat nauttia ja kärsiä Kustun äkkiväärästä ja räiskähtelevästä luonteesta, jonka jäljiltä on jäänyt elämään juttu jos toinenkin. Niin kuin sekin, miten Kustu tilipäivänä toppuutteli liian innokkaasti tilipussiaan odottaneita palkollisiaan:

-Älkkä pojat hosuko. Rauhallisest vaan, rauhallisest. Ihan niin ku töissäki.  

Avainsanat: #historia #Kaarina

Ulla Korpelan monta elämää

  Äskettäin vähän isompia syntäreitään juhlineella Ulla Korpelalla on ollut monipolvinen elämä. Kotiseutu on vaihdellut ympäri maata pohjamaalta Savoon, Karjalaan,

Lue lisää

Viikon turkulainen Jukka Hyönä

  Hyönä tietää,  mitä lukiessa tapahtuu Lukeminen saattaa tuntua tavanomaiselta toiminnalta, mutta kun sukeltaa hieman syvemmälle lukemisprosessiin, avautuu kiehtovia näköaloja.

Lue lisää

Viikon turkulainen Alisa Launonen

  Alisa on nopea, kestävä ja voimakas. Toistaiseksi nuorimmaksi Viikon turkulainen -sarjassa esitellyksi henkilöksi pääsee tällä viikolla naantalilainen. Pätevöitymisen turkulaiseksi

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset