Avustuskeskuksia on avattu Suomeen jo useita. Kuvituskuvassa avustuskeskus Lahdessa. Kuva: Petri Niemi / Yle
Avustuskeskuksesta jaetaan kiireellistä hätäapua ja välttämättömiä avustustarvikkeita pakolaisille. Lahjoitusten vastaanottoa keskuksessa ei ainakaan toistaiseksi ole.
Raisioon on avattu avustuskeskus Ukrainan sodan pakolaisille, kertoo kaupunki tiedotteessaan.
Avustuskeskuksesta jaetaan kiireellistä hätäapua ja välttämättömiä avustustarvikkeita pakolaisille. Näitä ovat esimerkiksi vaatteet, hygieniatuotteet, lastenruoka, lelut, talous- ja siivoustarvikkeet, kodinkoneet sekä pienkalusteet.
Keskuksen on tarkoitus palvella ukrainalaisia Raision kaupungin ja ympäristökuntien alueella.
Raision kaupungin mukaan avustuskeskus on perustettu yhteistyössä Raision kaupungin ja Raision seurakunnan, Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin ja Raision osaston, Maskun seurakunnan, Ote-säätiön sekä Suomen Ukrainalaiset ry:n kanssa.
– Kun hätä on suurin, tarvitaan tehokkaita toimia ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Avustuskeskus on hyvä esimerkki siitä, mitä kaikkea yhdessä saadaan aikaan. On hienoa, että alueen toimijat ovat lähteneet aktiivisesti mukaan, Raision kaupungin tuore Ukraina-koordinaattori Maarit Kokkonen sanoo tiedotteessa.
Raision avustuskeskus sijaitsee osoitteessa Raisiontori 6. Avustuskeskus on avoinna maanantaista perjantaihin klo 10–18 sekä lauantaina ja sunnuntai klo 10–16. Pääsiäisenä 15–18.4. keskus on auki klo 10–16.
Avustuskeskus palvelee ainoastaan pakolaisia.
Lahjoitusten vastaanottoa keskuksessa ei ainakaan toistaiseksi tilarajoituksista johtuen ole.
Avainsanat: #Raisio
Kaarinan Autolasissa asiakaspalvelu kaiken keskiössä
Kokenutta osaamista autolasialalla – Kaarinan Autolasi palvelee asiakkaan arkea helpottaen Autolasiala on muuttunut valtavasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Yksi muutoksen läheltä
Oletko sinä huolissasi läheisesi mielenterveydestä?
21 % turkulaisista on psyykkisesti merkittävästi kuormittuneita. Oletko sinä huolissasi läheisesi mielenterveydestä? Yli puolet suomalaisista saa elämänsä aikana mielenterveyden
8.3 ruusu kaikille naisille
Naistenpäivänä Teissä on voimaa,lämpöä ja viisautta. Te kannatte arkea,rakennatte huomistaja teette maailmastahieman paremman paikan. Hyvää naistenpäivää kaikille naisille. 🌷 _________________________________________________________________________________
Milloin kevät yleensä saapuu Turkuun?
Turku kuuluu Suomen alueisiin, joihin kevät saapuu yleensä hieman aikaisemmin kuin moneen muuhun osaan maata. Meren läheisyys ja leudompi
Pegasus tarjoilut kaikkiin juhliin
Pegasus Yrityscatering 2026 Klikkaa ylläolevaa linkkiä niin saat lisää tietoa
Star Image avasi monipuolisen valokuvaukseen, filmeihin ja kehystämiseen keskittyvän liikkeen Eerikinkadulle.
Star Image avasi Turkuun valokuvauksen erikoisliikkeen – filmien ja kehysten ystäville uusi kohtaamispaikka Eerikinkadulle Valokuvauksen kivijalkakulttuuri vahvistuu Turussa, kun