Varustamon mukaan kahden vuoden pandemian jälkeen sen talous ei kestä polttoaineen hintojen noususta aiheutuvia lisämenoja ilman hintojen korottamista.
YLE Eino Kossila
Päätös on jatkoa marraskuussa käyttöön otetulle lisämaksulle, joka oli voimassa tammikuun loppuun asti. Lisämaksua korotetaan viime syksyisestä.
Helsingin ja Tukholman sekä Turun ja Tukholman välisillä reiteillä lisämaksu on meno–paluu-matkalla 5,80 euroa. Helsinki–Tallinna-reitillä, sekä Maarianhaminaan kulkevilla matkoilla maksu on 3,80 euroa. Yksisuuntaisilla matkoilla maksu on puolet tästä.
Ennen tätä päivää varatuista matkoista polttoainemaksua ei peritä, jos varaukseen ei tehdä muutoksia. Jos aiemmin varattu matka maksetaan vasta lähtöselvityksessä, hintaan lisätään polttoainemaksu.
– Polttoaineen hinta on noussut merkittävästi sen jälkeen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Moni toimiala kärsii kovasti, samoin merenkulku. Joudumme turvautumaan poikkeukselliseen järjestelyyn, koska polttoaineen hinta on lyhyessä ajassa noussut huomattavasti ennakoitua enemmän, Viking Linen myyntijohtaja Kaj Takolander sanoo Viking Linen tiedotteessa.
Takolanderin mukaan helpotusta hintoihin ei ole näköpiirissä. Viking Linen talous on pitkän pandemian vuoksi rasittunut rankasti, eikä yhtiö pysty kantamaan polttoaineista aiheutuvia lisäkustannuksia kaikkien muiden kulujen ohella.
Ukrainan avustuslähetykset, pakolaiset ja heidän saattajansa ovat vapautettu lisämaksusta.
Avainsanat: #syksy
Tapahtui tänään – 2.8.2000
Keskiviikkona 2. elokuuta 2000 Suomessa elettiin vahvan talouskasvun aikaa. Vuosituhannen vaihde toi mukanaan uskoa tulevaisuuteen, ja kuluttajien luottamus Suomen
25 paikkaa, jotka jokaisen varsinaissuomalaisen pitäisi nähdä ainakin kerran elämässään
Varsinais-Suomi on täynnä paikkoja, joissa Suomen historia, luonto ja saaristo kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Osa kohteista tunnetaan ympäri maailman, osa
Ukkosmyrskyt aiheuttivat häiriöitä Varsinais-Suomessa – autoilijoiden ja junaliikenteen käyttäjien syytä olla tarkkana
Kesän voimakkaat ukkoskuurot ovat jättäneet jälkensä myös Varsinais-Suomeen. Perjantain ja lauantain välisenä yönä ukkonen aiheutti häiriöitä erityisesti Raision ja
Jokaisella on oma tarinansa – pieni hyvä teko voi merkitä paljon
Jokaisella on oma tarinansa – siksi pienellä ystävällisyydellä on suuri merkitys Usein näemme ihmisestä vain sen, minkä hän näyttää
O oma ittes vaan
https://www.facebook.com/uutissiturust/ Klikkaa Voimalaan tästä
Tuomas Myllykoski – Kun asiat hoidetaan maaliin asti
Asuntokauppa on usein yksi elämän suurimmista päätöksistä. Silloin tarvitaan välittäjä, joka ei jää pohtimaan sivusta, vaan tarttuu toimeen. Turun