Kytösahon olympiahaaveille lopullinen stoppi
Paimiolaistaustainen Niko Kytösaho ei pääse osallistumaan Pekingin olympialaisiin. Kytösaholla todettiin koronatartunta tammikuun lopulla, ja tiistaiaamuna testitulos oli yhä positiivinen.
– Ne kisat on nyt taputeltu mun osalta. Aamulla heräsin ja katsoin testituloksen, joka oli positiivinen. Se oli siinä, Kytösaho kertoi Yle Urheilulle.
Kiinaan matkustavien olympiaurheilijoiden pitää antaa kaksi negatiivista PCR-koronatestinäytettä ennen lentoa. Viimeinen mahdollisuus matkustaa Pekingiin olisi ollut tänään keskiviikkona.
Kytösahon oli määrä kilpailla jo viime lauantaina normaalimäen karsinnassa ja maanantaina joukkuemäen kilpailussa. Suurmäen karsinta olisi ollut ohjelmassa tulevana perjantaina.
Pekingin olympialaiset olisivat olleet Kytösaholle, 22, uran ensimmäiset.
Yle: Tarja Hiltunen
Arkistokuva. Kuva: EPA-EFE/All Over Press
Avainsanat: #urheilu
Oleks liikkeel päässy osa2
Tärkiä venytellä kans ennenku lähte hölkkämä, ettei käy vanhanaikasesti 🙂
Turun Yrittäjien kunnianosoitus perinteisille käsityöaloille ja pienyrittäjille.
Kuvateksti: Vuoden 2025 Hantvärkkäri on Taidehuone Marian yrittäjä, taiteilija ja kehystäjä Maria Kajanki. Kuva: Essi Tuokko Turun Yrittäjät ry:n hallitus
5 syytä lähteä ulos tänään – ja mitä hyötyä ulkoilusta on
Joskus ulos lähteminen tuntuu vaikealta, vaikka tietää, että pieni happihyppely tekee hyvää. Tässä viisi syytä avata ovi jo tänään
Et sää mittän liikkeel lähtis?
Petri ja kumppanit liikkeellä. Santtu ja Ismo auttaa Petriä liikkeelle toimistotyöpöydän ääreltä 🙂
Maukas arvonta kahdelle, vaikka Isälle!
Osallistu arvontaan. Voittaja arvotaan perjantai-iltana https://www.facebook.com/uutissiturust/
Valon loisteessa on lupaus siitä, että mikään ei katoa kokonaan – rakkaus jää.
PyhäinpäiväKun ilta hämärtyy ja kynttilät syttyvät haudoille, hautausmaat muuttuvat valomeriksi. Pyhäinpäivänä muistellaan niitä, jotka ovat kulkeneet meitä ennen –