Viime vuoden ansioituneimman turkulaisen äänestys on käynnissä. Omaa suosikkiaan voi äänestää 20.1. saakka.
Uusi vuosi ja uudet kujeet, ja seuraavaksi etsitään taas uusi Vuoden turkulainen. On hyvä hetki pohtia tuokion mennyttä vuotta ja miettiä kuka turkulainen on nostanut Turkua positiivisessa valossa julki tai vaikuttanut työllään myönteisesti Turun tunnettavuuteen.
Vuoden turkulainen äänestysaika on 3.–20.1.2022 Voittaja julkistetaan tammikuun lopussa.
Ehdokkaina on kahdeksan tunnettua turkulaista, lisäksi tuttuun tapaan äänensä voi antaa myös omalle ehdokkaalle. Suosikkiaan voi äänestää Turun Sanomien verkkosivuilla osoitteessa
ts.fi/vuodenturkulainen
Äänestyksen voittaja ja äänimäärä julkistetaan tammikuun lopussa Turun kaupungintalolla.
Vuonna 2020 Vuoden turkulaiseksi valittiin laulaja ja lauluntekijä Ressu Redford.
Vuoden turkulainen -äänestyksen järjestävät Turun Sanomat, Radio Auran Aallot, Yle Turku ja Turun kaupunki. Ansioitunut turkulainen on valittu ja palkittu ensimmäisen kerran vuonna 1985.
Katariina vaihtoi kaupungin kiireen maaseudun rauhaan – unelmat eivät pienentyneet, päinvastoin
Yrittäjä ja kaksivuotiaan Benjaminin äiti Katariina Malinen on löytänyt Taivassalosta jotakin, mitä kaupungin kiireessä oli vaikeampi tavoittaa: rauhaa ja
Nyt lähtee pikkujouluristeily lapasesta – M/S Kaaos rantautuu Turkuun!
Mitä tapahtuu, kun loistoristeilyllä kaikki ei menekään aivan suunnitelmien mukaan? Ainakin naurua, kommelluksia ja tilanteita, joissa henkilökunnan hermot joutuvat todelliseen
Rakkaus ei pääty jäähyväisiin <3
Turun nuorisotyö täyttää 80 vuotta – nuorissa on kaupungin tulevaisuus
Kuvateksti: Nuorten ystävyys, yhteisöllisyys ja tulevaisuudenusko ovat olleet Turun nuorisotyön keskiössä jo 80 vuoden ajan. Kuvituskuva. Turussa juhlitaan tänä
”Olin reissussa yksin vaan en yksinäinen”
Kaija ja Pekka ovat löytäneet Ritvan matkoilta kiinnostavia kohteita, uusia ystäviä ja huolenpitoa, jonka muistaa vielä kotiin palattuakin. Miksi valitsitte
Voita päivä Kädentaito 2026 messuille
Nyt kaikki kädentaitajat huomio Arvomme kaksi kahden hengen messupakettia. Voittajana voit ottaa ystäväsikin mukaan Tampereelle 13.11. Osallistut kisaan tykkäämällä ja