Rakkaushuijarien esi-isä
Narsismi on iltapäivälehtien nykyään suosima aihe. Erilaisilla testeillä voi tsekata, esiintyykö tätä luonteenpiirrettä lähipiirissä ja kas: melkein jokaisen pomo ja joka toisen puoliso osoittautuukin pahimman luokan narsistiksi.
Jos diagnoosi olisi ollut käytössä silloin, kun Rettigin tupakkatehtaan varastomestarin poika Ruben Jansson alkoi tehdä tuhojaan naismaailmassa, olisi voitu sanoa, että kyseessä oli varsinainen narsistien esi-isä. Rubenin vuonna 1935 käyttöön ottama nimi Auervaara oli vähän niin kuin heteka tai mono, sitä alettiin käyttää yleiskielessä kaikista rakkaushuijareista ja lievemminkin lipevistä hurmureista.
Ruben Oskar Auervaara ei tarvinnut uhreja löytääkseen somea eikä sähköpostia, hän laski saalisverkkonsa lehtien henkilökohtaista -palstoille. Niillä seuraa etsi milloin lentokapteeni, milloin yksinäinen kartanonomistajaparka. Huijaus oli sydämetöntä ja julmaa. Pahimmassa tapauksessa petetty morsio ajautui itsemurhaan. Monet varakkaat naiset menettivät suuren osan omaisuudestaan ”satunnaisiin ja väliaikaisiin talousvaikeuksiin” joutuneen Auervaaran auttamiseksi. Tuomion oikeudessa vuolaasti kyyneleitä valutellut Auervaara sai 20 naisen huijaamisesta, todennäköisesti uhreja oli paljon enemmän. Samalla tavoin kuin Mika Waltarin näytelmässä ”Gabriel, tule takaisin” eivät huijatut läheskään aina suostuneet myöntämään, että heitä oli julmasti vedätetty. Auervaara kertoi mielellään, että oli Gabriel-näytelmän esikuva, mutta huijasi luultavasti siinäkin. Waltari kirjoitti teoksen ennen kuin Auervaarasta tuli kansallinen kuuluisuus.
Auervaaran ympärille on kudottu jonkinlaista ruusuista veijaritarinaa. Todellisuudessa tämänkertaisen viikon turkulaisen elämänpolku oli surullinen. Hän ei ollut pelkästään sulava huijari, vaan myös ihan tavallinen rikollinen, varas ja kavaltaja. Ruben pantiin vankilaan ensi kertaa 16-vuotiaana, sen jälkeen hän kulutti sellien lavereita kolmena vuosikymmenenä sekä Suomessa että Ruotsissa. Taival päättyi vuonna 1964 Helsingin poliisikamarin pidätysselliin, mistä hänet löydettiin hirttäytyneenä tai hirtettynä. Sitä ei koskaan saatane selville, ripustautuiko Ruben Oskar köyteen itse vai oliko kyseessä rikollisten kosto niin kuin myös huhuttiin.
Viikon turkulainen Rauno Ruoho
Kuvateksti: Rauno Ruoho ja Seela Merikoski painavat pitkää päivää. Kuva: Nova Talent Rane tuntee suuruuden ekonomian Kapinavuonna 1918 perustivat Kaarlo
Viikon turkulainen Jukka Hyönä
Hyönä tietää, mitä lukiessa tapahtuu Lukeminen saattaa tuntua tavanomaiselta toiminnalta, mutta kun sukeltaa hieman syvemmälle lukemisprosessiin, avautuu kiehtovia näköaloja.
Viikon turkulainen Alisa Launonen
Alisa on nopea, kestävä ja voimakas. Toistaiseksi nuorimmaksi Viikon turkulainen -sarjassa esitellyksi henkilöksi pääsee tällä viikolla naantalilainen. Pätevöitymisen turkulaiseksi
Viikon turkulainen Car Göran ”Calle” Hagström
Calle Hagströmilla on surun vuosi Kauppaneuvos Car Göran ”Calle” Hagströmillä on ollut surullinen kevätkesä. Pitkän uran useiden menestyneiden yritysten
Viikon turkulainen Sven Olof Hassel
Hassel on peltipoliisien isä Majakkarannan kauniista kerrostaloasunnostaan katselee Pitkäsalmelle eläkeläispoliisi, jolla on kerrottavanaan tarina jos toinenkin. Komisario Sven Olof
Viikon turkulainen Markku Haapio
Markku on seuramies Toimittaja ja tietokirjailija Markku Haapio on puuhapetteri ja sammumaton seuramies. Hänen aktiivisuutensa oin suoraan tai välillisesti