Viikon Turkulainen Lukas Hradecky

Tarjoustossuilla maailman huipulle

 

Huuhkajien kannalta oli onnenpotku, että Runosmäessä asuneella kolmilapsisella maahanmuuttajaperheellä ei ollut varaa ohjata  poikiaan jääkiekkoharrastukseen. Jäkisvarusteet olivat kalliita ja jäävuorot hintavia, Tepsin jalkapallojunioreihin pääsi sen sijaan alle parinsadan markan vuosimaksulla.
Vaikka kavereilla oli paremmat ja kalliimmat pelikengät, pärjäsivät Hradeckyn veljekset tarjouksesta ostetuilla tossuillakin erinomaisesti. Palloiluun sopiva geeniperintökin oli kohdallaan, isä Vladimir tuli Suomeen vuonna 1990 ulkomaalaisvahvistukseeksi Ruskon Pallon lentopallojoukkueeseen.

Vain vuoden ikäisenä Turkuun muuttaneelta pikku Lukelta pääsi surkea  itku, kun hänet vietiin tarhaan, hän ei osannut sanaakaan suomea ja tuntui, että yhtään kaveria ei voi koskaan saada. Pian kavereita kuitenkin löytyi, niin tarhasta, Runosmäen koulusta kuin ennen kaikkea pihalta, missä potkittiin palloa tuntikausia joka päivä.

Pitkäksi venähtäneestä Lukaksesta kehittyi huipputaitava maalivahti. Seuraavat sukupolvet saavat päättää, onko Suomen kaikkien aikojen paras jalkapalloilija Lahden Litmanen, Voikkaan Hyypiä vai Runosmäen Hradecky.
Valinnat Bundesliigan parhaaksi maalivahdiksi, Bayer Leverkusenin kapteeniksi ja Suomen vuoden urheilijaksi kertovat korkeasta arvostuksesta ja jokainen Huuhkajien pelejä katsellut on voinut todeta, että valmentaja Markku Kanervan suurin tuki ja turva seisoo maalitolppien välissä.  Kapteeni Lukas on paitsi huippupelaaja, myös  sanavalmis veikko, humoristinen oluen ystävä ja faneja arvostava joukkueen sielu.

Kaikki kunnia Sakulle, Mikolle, Kaapolle ja kumppaneille;  silti kansainvälisesti tunnetuimmalla nykypolven turkulaisurheilijalla ei ole jalassaan luistimet vaan nappulakengät. Nykyään hintavat.

Viikon turkulainen Karri Salmi

Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä  Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu

Lue lisää

Viikon turkulainen Jari Salonen

Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo  Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen

Lue lisää

Viikon turkulainen Eero Harkke

Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset