FBC Turun B-E-poikien valmennuspäällikkönä aloittaa toukokuun alusta juniorivalmennuksen huippuosaajiin kuuluva Jorma Fisk, joka toimii samalla jatkossa myös FBC Turun 2004-poikien kilpajoukkueen valmentajana. Kaudeksi 2017-2018 FBC Turun ottaa käyttöönsä yhtenä pilottiseuroista myös CoachTools valmennusjärjestelmän, jonka myötä seuran urheilutoiminta ottaa seuraavan kehitysaskeleen.
TPS salibandyssa aiemmin työskennellyt ja TPS:ssa sekä SBS Maskussa pitkään valmentanut Jorma Fisk aloittaa FBC Turun B-E-poikien valmennuspäällikkönä toukokuun alussa 2017. Valmennuspäällikön tehtävien lisäksi Jorma Fisk toimii myös 2004-poikien kilpajoukkueen vastuuvalmentajana tulevina kausina. Valmennuspäällikön tehtäviä Fisk hoitaa omantoimensa ohella.
–FBC Turku on seurana kasvanut viime vuosina voimakkaasti ja olosuhteiden osalta olemme olleet jo pidempään kohtuullisessa tilanteessa. Pari vuotta sitten laajensimme toimintaamme suosittuihin nuorten harrastejoukkueisiin, joten seuraavaa panostus haluttiin tehdä lasten- ja nuorten kilpaurheilutoimintaan, kertoo FBC Turun toiminnanjohtaja Ville Lintunen.
Valmennuspäällikön tehtävät tulevat koostumaan FBC Turun valmennuslinjan sekä pelaajapolut kehittämisestä. -Olen aina pitänyt haasteista jossa pääsee kehittämään ja luomaan kokonaan uutta. FBC Turussa on harvinaisen vahvat pohjat taustojen ja olosuhteiden osalta kehitysprojektille, jossa on tarkoitus viedä koko organisaatiota urheilullisesti seuraavalle tasolle, kertoo Fisk omasta roolistaan.
CoachTools
FBC Turku aloittaa yhtenä pilottiseuroista käyttämään kaudella 2017-2018 CoachTools-joukkueurheilun valmennusjärjestelmää. -CoachTools digitalisoi seuran valmennustoiminnan, se on työkalu laadun nostamiseen ja ajankäytön helpottamiseen päivittäisessä valmennustyössä. Sen avulla ymmärryksemme kauden suunnittelusta, valmennuslinjojen luomisesta ja yksittäisen harjoituksen rakentamisesta helpottuu merkittävästi. CoachTools antaa ennen kaikkea valmentajille työkalun urheilijoiden välittämiseen ja heidän hyvinvoinnin seuraamiseen. Pidemmällä aikavälillä järjestelmä tulee varmasti tasalaatuistamaan FBC Turun eri ikäluokkien harjoittelua, taustoittaa hanketta toiminnanjohtaja Lintunen.
CoachTools-järjestelmän kehityksen taustalla on tiimi joukkueurheilun ja seuratoiminnan ammattilaisia. -Vuosia painittuamme samojen haasteiden kanssa seura- ja valmennustoiminnassa, päätimme alkaa digitalisoimaan päivittäistä tekemistä yhdeksi helppokäyttöiseksi mobiilijärjestelmäksi. FBC Turku tunnisti välittömästi tarpeen järjestelmälle ja lähti innokkaasti mukaan kehittämään sitä kanssamme. Yhteistyöstä oli helppo sopia, kun heillä oli kova halu kehittää urheilutoimintaansa, kertoo hankkeen taustalla toimiva Teemu Varis.
Avainsanat: #urheilu
Kiitos teille
Kiitos, teille Aurajoen rannoilta asti soi kiitoksen hiljainen sävel. Teille, jotka rintamalla seisoitte, ja teille, lotat, jotka kannoitte maan sydäntä. Kylmässä,
Oleks liikkeel päässy osa2
Tärkiä venytellä kans ennenku lähte hölkkämä, ettei käy vanhanaikasesti 🙂
Turun Yrittäjien kunnianosoitus perinteisille käsityöaloille ja pienyrittäjille.
Kuvateksti: Vuoden 2025 Hantvärkkäri on Taidehuone Marian yrittäjä, taiteilija ja kehystäjä Maria Kajanki. Kuva: Essi Tuokko Turun Yrittäjät ry:n hallitus
5 syytä lähteä ulos tänään – ja mitä hyötyä ulkoilusta on
Joskus ulos lähteminen tuntuu vaikealta, vaikka tietää, että pieni happihyppely tekee hyvää. Tässä viisi syytä avata ovi jo tänään
Et sää mittän liikkeel lähtis?
Petri ja kumppanit liikkeellä. Santtu ja Ismo auttaa Petriä liikkeelle toimistotyöpöydän ääreltä 🙂
Maukas arvonta kahdelle, vaikka Isälle!
Osallistu arvontaan. Voittaja arvotaan perjantai-iltana https://www.facebook.com/uutissiturust/