TUTO Hockeyn A-nuoret kaatoivat Espoon Bluesin A-nuorten akatemiajoukkueen tiistaina pelatussa toisessa puolivälieräottelussa upeasti lukemin 4-0. Näin TUTO eteni Nuorten Mestiksen välieriin otteluvoitoin 2-0.
A-nuorten Liigajoukkueesta useita vahvistuksia ratkaisevaan otteluun saanut Blues akatemia jäi Marli Areenalla täysin aseettomaksi. Kiitos tästä kuuluu maagisia otteita läpi ottelun esittäneelle TUTO-vahti Riku Sirviölle. 31 torjunnalla nollapelin napannut 17-vuotias maalivahti otti etenkin ottelun loppuminuuteilla muutaman elintärkeän torjunnan. Sirviön ohella TUTOn voiton takuumiehiin kuuluivat Kristian Tikka (1+1), Valtteri Virtanen (1+1) ja Roope Kallio (0+2).
Tyylipuhtaan voiton arvoa nostaa entisestään se, että TUTOlta puuttui flunssan vuoksi ottelusta useita kärkipelaajia. Välieräpaikan ratkettua joukkueen päävalmentaja Elmo Aittola kertoi olevansa joukkueestaan äärimmäisen ylpeä.
”Olen sanattoman ylpeä jengistä. Flunssa-aalto tiputti meiltä kärkipelaajia pois, eikä se vaikuttanut menoon millään tavalla. Upealla joukkuepelaamisella mentiin jatkoon.”
Jo viime kesänä TUTO linjasi, että A-nuorten tavoite on voittaa Nuorten Mestiksen mestaruus. Kovasta tavoitteesta huolimatta Aittola painottaa sitä, ettei ajatus voi karata vielä liian pitkälle.
”Eletään päivä kerrallaan ja nautitaan jokaisesta hetkestä ja sekunnista yhdessä.”
TUTOn A-nuorten mestaruusjahti jatkuu seuraavaksi tulevana viikonloppuna käynnistyvällä välierävaiheella. Välierissä vastaan asettuva joukkue ratkeaa torstain pudotuspelikierroksen päätyttyä.
Mistä ne pääsiäispuput oikein tuli?

Mistä ne pääsiäispuput oikein tuli? Vaikka pääsiäiseen Suomessa on perinteisesti kuulunut virpomista, pajunkissoja ja mämmiä, on monelle tuttu myös
4 vinkkiä kauniin kevätpäivän viettoon

1. Lyhyt luontoretki tai kävely lähimetsässä Kevään merkit – lintujen laulu, silmuja pukkaavat puut ja kirkastuva valo – piristävät
Yrityskyläs – Eve the Creator

Ulvilasta Australian kautta Liedon perälle. Tapaan Eveliina Sillanpään, kotoisasti Even, konttorissaan Turun keskustassa. Konttori on yhteistyötila, jossa toimii myös muita
Osallistu ja voita mahtava Brunssi kahdelle.

https://www.facebook.com/photo/?fbid=1150525413538597&set=a.659858589271951 Arvotaan10.4. Klikkaa linkkiä ja osallistu
Liikunta laskee verenpainetta tehokkaimmin verenpainetautia sairastavilla

TUTKITTUA TIETOA MAAILMALTA Isometrinen eli staattinen voimaharjoittelu laskee tehokkaasti verenpainetta henkilöillä, joilla on normaali tai kohonnut verenpaine. Tämä selvisi