Kuva: Heikki Junnila
Rantasipi pesii lähes koko Euroopassa ja suuressa osassa Aasiaa Japaniin saakka. Suomessa se pesii yleisenä koko maassa kaikenlaisissa vesistöissä. Puuttuu pesivänä ulkosaaristosta. Pesimäkanta Suomessa on noin 120 000–200 000 paria. EU:n alueella arvioidaan pesivän 500 000–660 000 paria. Maailman populaatioksi arvioidaan 2,5–4 miljoonaa yksilöä. Muuttolintu joka saapuu huhtikuun loppupuolelta alkaen. Syysmuutto on huomaamaton tapahtuma, sillä sipit eivät muodosta isompia parvia. Viimeiset sipit tavataan yleensä syyskuussa.
Elinympäristö on karujen vesistöjen kallioiset tai kivikkoiset rannat, niin järvien, lampien kuin jokien sekä merensaariston. Rantasipi syö maassa ja vedessä eläviä selkärangattomia, toisinaan myös pikkukaloja ja pikkusammakoita.
Rantasipin siipienväli on 35–40 cm, pituus 18–20 cm ja paino 35–85 g. Päältä ja rinnasta lintu on ruskea, alapuolelta valkoinen. Lennossa näkyy valkoinen siipijuova. Ääni on kimakka ’tii-tii-tii’. Laulu on jatkuvaa tiititystä, jolloin lintu lentää matalalla veden yllä väräjävin siivin.
Rantasipin pesä on maassa ruohokasvillisuuden tai varpujen kätkössä. Tavallisesti se on 10–20 m vesirajasta, mutta voi joskus olla usean sadankin metrin päässä rannasta. Munia on 4, joita molemmat emot hautovat noin 3 viikkoa. Poikaset ovat pesäpakoisia ja emot hoitavat niitä yhdessä. Ne oppivat lentämään noin 3 viikon ikäisinä. Sukukypsä 1-vuotiaana.
Vanhin suomalainen rengastettu rantasipi on ollut 10 vuotta, 11 kuukautta ja 15 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut ruotsalainen vähintään 14 vuoden ja 6 kuukauden ikäinen yksilö.
Viikon luontokuva -Pulmunen
Kuva: Heikki Junnila Pulmunen (Plectrophenax nivalis) on valkeankirjava varpuslintu. Pulmusen pesimisaluetta on puuton tunturiylänkö. Muuttoaikoina pelloilla ja ulkosaariston luodoilla. Lentävät
Viikon luontokuva -Merikihu
Kuva: Heikki Junnila Merikihu viihtyy avoimessa tundramaastossa. Suomen pesimäkanta asuu yksittäispareina ulkosaariston puuttomilla luodoilla. Pesimäajan ulkopuolella merikihu viihtyy avomerellä. Talveksi
Viikon luontokuva -Pohjansirkku
Kuva: Heikki Junnila Pohjansirkku (Emberiza rustica) on varpuslintu, joka kuuluu sirkkujen heimoon. Kooltaan ja muodoltaan tyypillinen sirkku. Kupeilla punaruskeaa
Viikon luontokuva – Mandariinisorsa
Kuva: Heikki Junnila Mandariinisorsa (Aix galericulata) on pieni itäaasialainen sorsalintu, jota tarhataan yleisesti Euroopassa. Tarhakarkulaisista on syntynyt Eurooppaan luonnonvarainen pesimäkanta,
Viikon luontokuva Sinirinta
Kuva: Heikki Junnila Sinirinta (Luscinia svecica) on koristeellisen näköinen pieni lintu. Sinirinta on 13–15 cm pitkä. Koiraalla on sininen kurkkulappu, jonka
Viikon luontokuva -Valkoposkihanhi
Kuva: Heikki Junnila Suomessa ensimmäinen pesintä löydettiin Inkoon saaristosta vuonna 1981, ja kantaa on sen jälkeen lisätty istutuksilla eläintarhoista, kuten