Prinsessoja ja merirosvoja kädentaitosynttäreillä

pri1

Pieni prinsessa nauraa silmät loistaen vaaleanpunainen mekko päällään ja kruunu päässä omilla kädentaitosyntymäpäivillään. Pieni merirosvo askartelee silmälappuja omien ystävien kanssa ja sen jälkeen herkutellaan synttärikakkua. Luomuspaja järjestää lasten synttäreitä, joihin kuuluvat kädentaidot ja elämykset, vain mielikuvitus on rajana.

– Olemme pieni yritys, joten pystymme muokkaamaan tarjoamiamme palveluja juuri asiakkaiden toiveiden mukaiseksi, asiakaspalvelu on meille todella tärkeää, Luomuspajan yrittäjät Kerttu Eriksson ja Eeva Kirstilä kertovat.

Paljon on ehtinyt tapahtua siitä, kun yhteisestä yrityksestä vasta haaveiltiin Turun Saramäessä syksyllä kolme vuotta sitten. Naiset olivat tuolloin vanhempainvapaalla ja joulumyyjäisiin valmistautuessa heräsi ajatus Luomuspajan synnystä. Rohkeat naiset eivät jättäneet haavetta pelkästään ajatusasteelle, vaan päättivät ryhtyä työstämään ideaa kädentaitopajasta. Jo puoli vuotta myöhemmin tuoreet yrittäjät kilistelivät uudessa pajassaan remontin keskellä.

Luomuspajan toimitila on remontoitu vanhaan navettaan, mukana on sopivasti rosoisuutta, romantiikkaa ja kotoisuutta. Löhösohvat tyynyineen, pitkät pöydät kädentaitojen työstämiseen ja pieni puoti kassojen vieressä. Käsityöläisyys huokuu koko pajasta, esillä on valmiita käsitöitä ja ideoita.
– Moni ensikertalainen on kolmen tunnin pajan jälkeen ihmetellyt, että joko se ilta meni. Kun pääsee vauhtiin, niin ei haluaisi lopettaa, Eriksson sanoo hymyillen.
– Työtunteja on tämän eteen todella tehty, mutta se meillä oli alusta asti tiedossa. Olemme onnellisia että tähän ryhdyimme, naiset toteavat.

Kädentaitopajoja ja kursseja, lasten teemasyntymäpäiviä, virkistyspäiviä, polttareita ja erilaisia tapahtumia löytyy Luomuspajan tarjonnasta. Lokakuun ensimmäisenä päivänä juhlistetaan sadonkorjuun aikaa kun tiloissa järjestetään suuri Sadonkorjuutapahtuma, jossa tarjolla on esimerkiksi elintarviketuotteita lähiseudulta ja erilaisia käsitöitä.

    

Luomuspaja, Paimalantie 38, Turku, p. 040-660 5605, www.luomuspaja.fi