Vuoden 2024 Hantvärkkari: Pia luo merkityksellistä taidetta muistoja ja tarinoita yhdistelemällä
Turun Yrittäjien hallitus valitsi Tierra Finlandian yrittäjä Pia Zettinigin vuoden 2024 Hantvärkkäriksi. Palkinto on Turun Yrittäjien vuosittainen kunnianosoitus perinteisille käsityöaloille ja pienyrittäjille, jotka ovat pienyrittämisen ydinjoukkoa.
Tierra Finlandia on erikoistunut ekologisiin savesta valmistettuihin tuhkausuurniin ja ilmaisevaan taiteeseen, kuten reliefeihin. Taide ja savityöt ovat olleet Zettinigille osa elämää jo pienestä pitäen. Hänellä on laaja, aiempi työkokemus myös työ- ja lastenfysioterapian sekä psykofyysisen kuntoutuksen parista
– Olen kiitollinen siitä, että voin yhdistää intohimoni taiteen ja ihmisten auttamisen, hän kertoo.
Yrityksen tuotantoprosessi perustuu vahvasti ekologisuuteen ja ihmisläheisyyteen. Zettinig itse painottaa, että ekologisuus on enemmän kuin pelkkiä sanoja.
– On tärkeää olla rehellinen asiakkaille, erityisesti herkissä asioissa. Kohtaan ihmiset ihmisinä ja teen työtä rehdillä tavalla, joka kunnioittaa niin asiakkaita kuin ympäristöä. Olen kieltäytynyt rahakkaistakin yhteistyöstä, jos eettiset arvot eivät ole kohdanneet, Zettinig toteaa.
– Pia yhdistää perinteisen käsityöperinteen moderniin designiin rakkaudella ja luo yhteisöllisyyttä työpajoillaan. Hän yhdistää taidokkaasti merkitykselliset muistot ja tarinat osaksi käsitöitään ja nostaa taiteessaan esiin myös Turkua, kertoo Turun Yrittäjien puheenjohtaja Mikko Rantanen palkitusta yrittäjästä.
Kasvua liiketoimintaan taidetta, tiedettä ja robotiikkaa yhdistelemällä
Zettinigin taide yhdistää kekseliäisyyttä, tiedettä ja luovuutta.
– Minussa elää pieni kemisti ja fyysikko, ja nautin tutkimisesta. Olen toteuttanut maaperämittauksia ja useita materiaalitestauksia. Osa teoksistani on valmistettu tuhansia vuosia vanhasta savesta, joka on kaivettu Turun Kauppatorin maaperästä, Zettinig kertoo ja jatkaa, että taiteen tekeminen ei ole pelkästään luovuutta, vaan myös rohkeutta kokeilla ja kehittää uusia työkaluja ja tekniikoita.
Osaavien ja oikeanlaista mentaliteettia omaavien käsien löytäminen on yrittäjän mukaan ollut haastavaa, mutta Zettinigin halu kehittyä ja oppia on luonut mahdollisuuden kasvuun. ELY-keskuksen innovaatioseteli ja -rahoitus mahdollisti robotiikan kehittämisen, joka on mahdollistanut toiminnan skaalaamisen.
– Uurnarungon tekeminen vaatii 600 kilon voimantuoton ja äärimmäistä tarkkuutta, joka on aikaisemmin ollut minun käsieni varassa. Neljä vuotta rahoituksen saamisen jälkeen minulla on käytössäni robotti, joka valmistaa uurnarungot ja mahdollistaa toiminnan laajentamisen säilyttäen samalla käsityön ja taiteen arvon, Zettinig kertoo.
Yrittäjä vastaanottaa palkinnon ilomielin ja kertoo, että palkinnon saaminen sai myös pohtimaan yrittäjyyttä sekä siihen liittyviä ennakkoluuloja.
Tierra Finlandian uurnarunkoja valmistava robotti. Kuva: Karoliine Sirvidas
– Yrittäjyys vaatii paljon työtä, monialaista osaamista ja omistautumista. Tämä on paljon enemmän kuin harrastus, joksi työni joskus on mielletty. Rakastan työtäni ja koen yrittäjyyden maailman parhaaksi asiaksi, vaikka se tuokin mukanaan haasteita. Olen myös onnistunut ratkaisemaan suuria haasteita alallani ja skaalaamaan toimintani robotiikan avulla, joten palkinnon saaminen tuntuu todella hyvältä, Zettinig kertoo.
Lisätietoja antaa:
Pia Zettinig, Tierra Finlandia Oy:n yrittäjä. Puh. +358442168066, tierrafinlandia@gmail.com. Yrityksen kotisivut: https://tierrafinlandia.fi/
Avainsanat: #Kauppatori
5 syytä lähteä ulos tänään – ja mitä hyötyä ulkoilusta on
Joskus ulos lähteminen tuntuu vaikealta, vaikka tietää, että pieni happihyppely tekee hyvää. Tässä viisi syytä avata ovi jo tänään
Et sää mittän liikkeel lähtis?
Petri ja kumppanit liikkeellä. Santtu ja Ismo auttaa Petriä liikkeelle toimistotyöpöydän ääreltä 🙂
Maukas arvonta kahdelle, vaikka Isälle!
Osallistu arvontaan. Voittaja arvotaan perjantai-iltana https://www.facebook.com/uutissiturust/
Valon loisteessa on lupaus siitä, että mikään ei katoa kokonaan – rakkaus jää.
PyhäinpäiväKun ilta hämärtyy ja kynttilät syttyvät haudoille, hautausmaat muuttuvat valomeriksi. Pyhäinpäivänä muistellaan niitä, jotka ovat kulkeneet meitä ennen –
Yrittäjien ja päättäjien yhteistyöllä elävämpi keskusta
Yrittäjien ja päättäjien yhteistyöllä elävämpi keskusta Turun keskustan elinvoima on puhuttanut jo pitkään. Kun kauppakeskukset tarjoavat tuhansia ilmaisia
Yrityskyläs -Pikku apulaisesta yrittäjäksi
Isän matkassa ja jalanjäljissä Monen pikkumiehen polku on kulkenut vanhempien jalanjäljissä, niin myös Henrin kohdalla on käynyt.Isä Pertti Ahtela
