Väiski oli viimeinen laatuaan
Turun pitkäaikaisin kaupunginjohtaja oli Väinö J. Leino, pesti kesti kaikkiaan 25 vuotta. ”Väiski” valittiin johtamaan Turkua 42 -vuotiaana, jo kokeneena kunnallismiehenä. Hän oli ennen Turkuun tuloa toiminut Riihimäen ja Hämeenlinnan kaupunginjohtajana ja sitä ennen Tampereen ja Lahden kaupunkien lakimiehenä. Koulutukseltaan Leino oli varatuomari, puoluekannaltaan sosiaalidemokraattien maltillista siipeä.
Leino oli monessakin mielessä viimeinen laatuaan. Hän oli Turun viimeinen kaupunginjohtaja, joka johti puhetta ja käytti äänivaltaa kaupunginhallituksessa. Vuoden 1978 kunnallislain muutos kavensi kaupunginjohtajien valtaa ja teki heistä esittelijöitä. Tämä muutos harmitti Leinoa ja olen kuullut, että hänen suhtautumisensa työhön muuttui uuden toimenkuvan takia vähemmän innokkaaksi.
Väinö J. Leino oli sivistynyt ja kielitaitoinen, hänen jälkeensä ei Turun johtaja ole tervehtinyt ulkomaisia vieraita sujuvalla ranskan kielellä. Eläkkeelle jäädessään vuonna 1989 Leino muisteli monia vierailuja, nuoren kuningatar Silvian hymy oli saanut polvet notkahtamaan. Kuningatar Elisabet oli yllättäen ohi protokollan heittäytynyt juttusille ja saanut Leinon hetkeksi häkeltymään, Olof Palme kävi kotikylässäkin.
Leino oli myös viimeinen Turun kaupunginjohtajista, joka oli kova tupakkamies. Valtuuston kokouksien aikana sivuhuoneessa paloi monta punaista norttia.
Kuva: Turun Sanomien arkisto/Jonny Hollmén
Viikoin turkulainen Olli Järvenkylä
Olli samoili Aurajoella 30 vuotta Suomen saloilla retkeillyt luontomies, eräopas ja tietokirjailija Olli Järvenkylä on lähtöisin Järvenpäästä, mutta asettunut
Viikon Turkulainen Reima Nurmikko
Kuva: Turun Seutusanomat/Janica Vilen Reima Nurmikko on haahkojen emo Helsingissä jo 75 vuotta sitten syntynyt, mutta Turun piirustuskoulun kautta 1970
Viikon turkulainen Jenna Saario
Kultahattu Jenna Saario Siinä, missä jäällä kiekkoileva TPS on viime vuosina rämpinyt, on salien parketeilla säihkytty. ja legendoja syntynyt.
Viikon turkulainen Ville Viitanen
Ville Viitasen juhlaseminaari Meri-Karinassa oli onnistunut tilaisuus. Se sai päivänsankarin ilmeen muikeaksi. Viisikymppisellä Villellä on omat saappaat Kun Ville
Viikon turkulainen Panu Routila
Patrian pomolla on viininenääkin Turussa syntynyt ja Turun kauppakorkekoulussa maisterinpaperinsa suorittanut Turun kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Panu Routila kelpaa vallan
Viikon turkulainen Heino Nyyssönen
Heino tuntee muuttuvan Unkarin Valtio-opin yliopistolehtori, politiikantutkija ja tietokirjailija Heino Nyyssönen on ollut viime päivinä suosittu asiantuntinja mediassa eikä