Tapani tuntee leffat
Kun suuret ikäluokat neljä vuosikymmentä sitten lukivat elokuva-arvosteluja Turun Sanomista, he etsivät sellaisa filmejä, joille Tapani Maskula oli antanut vain yhden tähden. Se oli kuulemma varma merkki siitä, että kyseessä oli katsomsen arvoinen raina.
Vitsi on vanhentunut mutta kertoo siitä, että niin sanotun suuren yleisön maku ja elokuvaa taiteena ymmärtävän kriitikon näkemys eivät ollenlaan aina kohtaa. Tapani Maskulalta ei Uunolle eikä Jameds Bondille tähtiä herunut, mutta kansa täytti katsomot.
Vuonna 1941 syntyneen Tapani Maskulan laajaa perehtyneisyyttä elokuvaan ei kukaan tohdi kiistää. Hän on yksi Suomen pitkäaikaisimmista elokuvakriitikoista, ja kirjoittanut eloukuvista yhtäjaksoisesti vuodesta 1960 asti. Maskula jäi eläkkeelle 2013 mutta vieläkin hänen arvioitaan vilahtaa muun muassa twitterissä eli Äksässä. Maskulan nuoruuteen kuului Turun elokuvakerho, jonka johtokuntaan hän pääsi jo 16 -vuotiaana. Hän toimi myös Lähikuva-lehden toimittajana ja elokuvakerhojen liiton Projektio-lehden päätoimittajana. Ihan ensimmäiset elokuvansa Nummenpakan poika näki näki 1950-luvulla T-talolla, jonka leffatarjonta koostui pääosin neuvostoliittolaisista elokuvista. Muutto keskustaan laajensi tajuntaa, mikä merkitsi elokuvahullulle pojalle miltei taivaaseen pääsyä: Humalistonkadun Kalevassa ja Forum-korttelin paikalla olleessa Rialtossa pyöri non-stoppeja.
Viikon turkulainen Kari Jalonen
Turussa Kari Jalosen kantapaikka on Pikku Havanna. Kölnissä hän viihtyy Poin Onessa Venloer Strassella. Kuva: Köln Express Jalonen viihtyy Pikku
Viikon turkulainen Irma Hyvärinen
Irma Hyväriseltä ei touhu lopu Kun Turun Seudun Osuuuspankki yhdistyi naapureihinsa ja muodosti OP Varsinais-Suomen, moni toivoi, että pankkia
Viikon turkulainen Timo Salmesmaa
Timo on bilehile Jos olet käynyt missä tahansa turkulaisessa niin sanotuissa seurapiiritapahtumassa, olet varsin todennäköisesti tavannut Timo Salmesmaan. Aamuset
Turun tasamailta olympiarinteeseen
Kun Suomen joukkue matkaa Italian Milano-Cortinassa tällä viikolla alkaviin talviolympialaisiin, mukana on yksi varsin harvinainen lajinsa edustaja. Turun Salomseuraa
Viikon turkulainen Roope Itälinna
Tamperelaisetkin arvostavat Roopea Vai että olisi jotain häikkää Tampereen ja Turun suhteissa? Ja höpsis. Tämän vanhan väärinkäsityksen kumoaa vaikkapa
Viikon turkulainen Elina Haapanen
Elina johtaa erilaisia leijonia Lions clubit eli tuttavallisemmin leijonat on vuosikymmenet tunnettu kerhona, johon kokoontuvat paikkakunnan silmäätekevät. Kultapossukerhoiksikin kutsuttuihin klubeihin