Sauli Saarinen- lämminsydäminen rautakoura
Yläneellä vuonna 1946 syntynyt Sauli Saarinen oli tyypillinen suurten ikäluokkien varsinaissuomalainen maalaispoika, jonka Wärtsilän Turun telakka houkutteli metallimiehen oppiin 1970-luvulla. Saarinen ilmoittautui levyseppäkurssille vuonna 1972 ja pian hänestä tuli yksi niistä ammattimiehistä, joiden kätten ansiosta Turusta tuli seuraavina vuosikymmeninä yksi maailman huomattavista telakkateollisuuskaupungeista. Kauan ei Sauli pysynyt kiinni lekan ja kolvin varressa, pian hänet huomattiin niin hyväksi neuvottelijaksi, että edessä oli valinta osaston luottamusmieheksi, sitten koko telakan varapääluottamusmieheksi. Kunnallispolitiikka vei mukanaan vuonna 1980, siitä lähtien Saarinen valittiin Turun valtuustoon yhä uudelleen yli 40 vuoden ajaksi. On aika todennäköistä, että äänet tulivat turkulaisten rautakourien suunnalta. Saarinen oli pitkään Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajakin.
Sauli Saarinen oli tiukka työväen ja vähäväkisten asioiden ajaja, mutta rähisijäksi häntä ei todella voinut sanoa. Hänen leppoisa, lämminsydämisen oloinen olemuksensa, nopeasti toimiva älynsä ja valmiutensa huumorintajuiseen jutusteluun saivat aikaan sen, että häntä oli aina mukava tavata, niin valtuustosalissa kuin satunnaisesti vaikkapa Runosmäen kotinurkilla. Kuolinviesti tuli toukokuun 17. päivänä. Lämmin osanotto Hilkka -puolisolle, lapsille ja peräti 17 lapsenlapselle.
Markku Heikkilä
Kuva: Kansan Uutiset/Hannu Hurme
Avainsanat: #politiikka
Viikon turkulainen Kimmo Suonpää
Kimmo Suonpää on saanut julkisuutta f-alkuisissa projekteissa, Funikulaarissa ja Fuugassa. Suonpää onnistui Fuugan soitossa Sen, että joku rakennus valmistuu
Viikon turkulainen Karri Salmi
Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu
Viikon turkulainen Jari Salonen
Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen
Viikon turkulainen Johanna Ivaska
Ivaska tuntee syövän koukut ja ankkurit Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian professori Johanna Ivaska tietää ehkä paremmin kuin kukaan ihminen
Viikon turkulainen Heikki Martikainen
Hessu kiitti ja kumarsi Yksi luku turkulaista ravintolahistoriaa kirjoitettiin loppuun, kun vuonna 1967 perustettu Brahen kellari sulki ovensa. Ravintoloitsija
Viikon turkulainen Eero Harkke
Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee