Viikon turkulainen Riku Korhonen

 

Riku lukee luonnossa

Jos olette joskus samoillut Aurajokirannan metsissä, Halisten yläpuolella olevalla Virnamäen katajia kasvavalla rinteellä,  ja nähneet siellä  kannolla istuvan, kirjaa lukevan miehen, olette luultavasti törmänneet Riku Korhoseen.

Riku on moneen kertaan palkittu turkulaiskirjailija. Hänen hylllyssään on muun muassa Lääkäriromaanilla vuonna 2010 ensimmäisenä suomalaisena saatu Euroopan unonin kirjallisuuspalkinto. Finlandia -ehdokkuuskin vuodelta 2016 on vyöllä.

Ilpoisten lähiössä vuonna 1972 syntynyt ja lapsuutensa viettänyt, luonnossa viihtyvä Korhonen on kertonut, että Virnamäen kesäpäivinä kuumankeltaisena hehkuva maisema on ollut merkityksellinen paikka, siellä luetut kirjat ovat jääneet merkillisellä tavalla  voimakkaammin mieleen kuin monet muut teokset.

Kirjailijaksi tullakseen ei tarvitse olla kokenut onnetonta lapsuutta eikä viinan ja huumeiden kanssa tuhraaminen ole eduksi, vaikka moni taiteilijanalku nuorena niin luulee. Tuohon harhaan Rikukin kertoo sortuneensa, mutta keski-iän alkaessa häämöttää saaneensa itseään niskasta kiinni. Kirjallisuuden ystävät toivovat, että ote edelleen pitää ja ansiokkaaseen romaanisarjaan ilmestyy uusia helmiä lähiaikoina.

Kuva: WSOY

Uutissi Turust

Turust. fi on “Uutissi Turust” Facebook-sivuston sisarus.

“Uutissi Turust” on positiivine Facebook-sivusto, jolla on jo yli 59 000 seuraajaa. Meijän FB tavotta kuukaures lähes puali miljoona ihmist, ja sitoutuneitten määrä kasva kova faartti. Huumori ja yhres tekemine on meill tärkkiöi asioi.
Turust.fi sivult sää voit lukke Uutissi Turust jutui ja muutaki kiva. Tutustu Turunalueen yrityksiin ja palveluihin.



+358 44 5583151
https://www.turust.fi/
petri@turust.fi

Sivumme Facebookissa