Viikon turkulainen Pete Poskiparta

 

Pete on ihmemies

Tänään (27.9.2023) kiertueellaan Turun kaupunginteatterin lavalle nouseva Pete Poskiparta on tärkein niistä taiteilijoista, jotka ovat nostaneet  estraditaikuuden Suomessa lastenjuhlien ja pikkujoulujen pikkukivasta temppuilusta suuriin saleihin, tuhatpäisten yleisöjen eteen. Peten erikoisala on mentalismi; mies näyttää lukevan ajatuksia ja ennustavan tulevaisuutta. Hän ei kuitenkaan ole haksahtanut siihen suuressa maailmassa esiintyvään houkutukseen, että väittäisi oikeasti omaavansa yliluonnollisia kykyjä. Ammattitaidosta, nokkeluudesta ja ahkeraakin ahkerammasta harjoittelusta  on kyse silloinkin, kun silmiemme edessä näyttäisi tapahtuvan oikeita ihmeitä. Humoristinen supliikki ja hieno esillepano tekevät Peten esityksestä oikean, viihdyttävän shown.

Matkallaan Suomen palkituimmaksi alansa osaajaksi (vuoden Taikuri 2014, mentalismin arvostetuin kansainvälinen palkinto Dunninger Memorial Award 2019, Vuoden yksinyrittäjä 2021) Pete on kasvanut ihmisenä. Koulua kartellut Uudenkaupungin teini ja raha-asiansa pilannut nuori aikuinen onnistui hakemaan apua ja selättämään itseään piinanneen masennuksen. Tästä hän on avautunut rohkeasti uutuuskirjassaan Mies ja mieli, jonka kirjoitti oma sisko, toimittaja Päivi Sappinen. Muistettava on sekin uran sivupolku, että vähän aikaa Pete Poskiparta oli vallan sanavalmis urheiluselostaja paikallisradiossa.

Kuva: Jose Ahonen

Avainsanat: #kevät #urheilu

Viikon turkulainen Jukka Hyönä

  Hyönä tietää,  mitä lukiessa tapahtuu Lukeminen saattaa tuntua tavanomaiselta toiminnalta, mutta kun sukeltaa hieman syvemmälle lukemisprosessiin, avautuu kiehtovia näköaloja.

Lue lisää

Viikon turkulainen Alisa Launonen

  Alisa on nopea, kestävä ja voimakas. Toistaiseksi nuorimmaksi Viikon turkulainen -sarjassa esitellyksi henkilöksi pääsee tällä viikolla naantalilainen. Pätevöitymisen turkulaiseksi

Lue lisää

Viikon turkulainen Sven Olof Hassel

  Hassel on peltipoliisien isä  Majakkarannan  kauniista kerrostaloasunnostaan katselee Pitkäsalmelle eläkeläispoliisi, jolla on kerrottavanaan tarina jos toinenkin. Komisario Sven Olof

Lue lisää

Viikon turkulainen Mika Lamppu

  Mika on sivistynyt pillimies Jalkapallon ystäville on alkamassa  yövalvontakuukausi, kun Amerikassa pelattavat MM-kisat tällä viikolla käynnistyvät. Sitä ei tiedä,

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset