Pete on ihmemies
Tänään (27.9.2023) kiertueellaan Turun kaupunginteatterin lavalle nouseva Pete Poskiparta on tärkein niistä taiteilijoista, jotka ovat nostaneet estraditaikuuden Suomessa lastenjuhlien ja pikkujoulujen pikkukivasta temppuilusta suuriin saleihin, tuhatpäisten yleisöjen eteen. Peten erikoisala on mentalismi; mies näyttää lukevan ajatuksia ja ennustavan tulevaisuutta. Hän ei kuitenkaan ole haksahtanut siihen suuressa maailmassa esiintyvään houkutukseen, että väittäisi oikeasti omaavansa yliluonnollisia kykyjä. Ammattitaidosta, nokkeluudesta ja ahkeraakin ahkerammasta harjoittelusta on kyse silloinkin, kun silmiemme edessä näyttäisi tapahtuvan oikeita ihmeitä. Humoristinen supliikki ja hieno esillepano tekevät Peten esityksestä oikean, viihdyttävän shown.
Matkallaan Suomen palkituimmaksi alansa osaajaksi (vuoden Taikuri 2014, mentalismin arvostetuin kansainvälinen palkinto Dunninger Memorial Award 2019, Vuoden yksinyrittäjä 2021) Pete on kasvanut ihmisenä. Koulua kartellut Uudenkaupungin teini ja raha-asiansa pilannut nuori aikuinen onnistui hakemaan apua ja selättämään itseään piinanneen masennuksen. Tästä hän on avautunut rohkeasti uutuuskirjassaan Mies ja mieli, jonka kirjoitti oma sisko, toimittaja Päivi Sappinen. Muistettava on sekin uran sivupolku, että vähän aikaa Pete Poskiparta oli vallan sanavalmis urheiluselostaja paikallisradiossa.
Kuva: Jose Ahonen
Viikon turkulainen Anders Blom
Blom ei palanne Pietariin Kun Anders Blom vielä varusmiesikäisenä tuli valittua Kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtajaksi Ilkka Kanervan jälkeen, hän
Viikon luontokuva -Rusakko
Kuva: Heikki Junnila Rusakko eli peltojänis (Lepus europaeus) on jäniseläimiin kuuluva laji, joka esiintyy alkuperäisenä Euroopassa ja Aasian länsiosissa. Sitä
Mikko Ketonen on poissa
Mikko Ketonen ei ehtinyt nähdä vuoden vaihtumista, kutsu suureen tuntemattomaan tuli vuoden 2025 viimeisinä tunteina. Mielikuvitukseni lentää 1950-luvulle, aikaan
Viikon turkulainen Niilo Näsänen
Turun Munan perustaja tukee syövän tuitkimusta Alkavan vuoden 2026 aikana voidaan muistella yhtä turkulaista satavuotiasta yritystä, jonka tarina liittyy
Viikon luontokuva -Lumikko
Kuva: Heikki Junnila Lumikko (Mustela nivalis) on pienin näätäeläin. Pienuus mahdollistaa saalistamisen myyrien lumeen kaivamissa koloissa. Lumikon lähisukulainen on
Viikon turkulainen DK 208
DK 208 on lajinsa viimeinen Tänään, kun julkisuudelle esiteltiin Suomen ilmavoimien ensimmäinen F 35 -hävittäjä, tunnusta JF-501 kantava kunnioitusta