Markku Jokisipilältä ei happi lopu
Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilällä on kiireviikot. Eduskuntavaaleihin on kuukausi aikaa ja mies rientää tilaisuudesta toiseen kommentoimaan suomalaisen politiikan käänteitä. Median haastatteluihin Jokisipilää suorastaan kiskotaan, koska hän on asiantuntijaksi harvinaisen selväsanainen ja reipaspuheinen. Kunto tältä historiantutkijalta ja valtiotieteen tohtorilta ei heti lopu, sen takaa kilpaurheilijana hankittu kunto. Laji on kovaa hapenottokykyä vaativa soutu. Hän on saavuttanut useita Suomen mestaruuksia ja osallistui vuonna 1995 lajin MM-kisoihinkin.Aktiiviuran jälkeen hän on ollut Suomen Soutuliiton hallituksessa sen koulutus- ja valmennuspäällikkönä ja Suomen melonta- ja soutuliiton varapuheenjohtajana. Selväsanaisuudesta on ollut hyötyä paitsi tutkimuksen popularisoimisessa, myös television urheiluselostajana. Hän on selostanut Eurosportille paitsi soutua, myös melontaa ja pikaluistelua. Se tietysti pitää tällä sivustolla erikseen mainita, että Jokisipilä on Suomalaisen Markku-liiton Vuoden Markku vuodelta 2017.
Avainsanat: #urheilu
Viikon turkulainen Eero Harkke
Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee
Viikon turkulainen – Miro Varjonen
Miro Varjonen hylkäsi bensankäryn Turkulaisen moottoriurheilun historiassa on monia isoja tähtiä Rauno Aaltosesta Jarno Saariseen. Uusia mestareita syntyy, kun
Ulla Korpelan monta elämää
Äskettäin vähän isompia syntäreitään juhlineella Ulla Korpelalla on ollut monipolvinen elämä. Kotiseutu on vaihdellut ympäri maata pohjamaalta Savoon, Karjalaan,
Viikon turkulainen Rauno Ruoho
Kuvateksti: Rauno Ruoho ja Seela Merikoski painavat pitkää päivää. Kuva: Nova Talent Rane tuntee suuruuden ekonomian Kapinavuonna 1918 perustivat Kaarlo
Viikon turkulainen Jukka Hyönä
Hyönä tietää, mitä lukiessa tapahtuu Lukeminen saattaa tuntua tavanomaiselta toiminnalta, mutta kun sukeltaa hieman syvemmälle lukemisprosessiin, avautuu kiehtovia näköaloja.
Viikon turkulainen Alisa Launonen
Alisa on nopea, kestävä ja voimakas. Toistaiseksi nuorimmaksi Viikon turkulainen -sarjassa esitellyksi henkilöksi pääsee tällä viikolla naantalilainen. Pätevöitymisen turkulaiseksi