Viikon turkulainen Mantu

 

Mantulla tulee tyrneä olo

Marja-Leena Viljanen on yksi niistä turkulaisista, jonka kaikki tuntevat etunimeltä. Tässä tapauksessa lempinimeltä, joka on Mantu.

Pikaruokaketjujen hallitessa nopeaan nälkään syömisen markkinoita on ilahduttavaa, että rinnalla pärjää myös oikea vanhan ajan grilli.

Olavinpuiston Mantun grillin äiti Marja-Leena ”Mantu” Viljasen tuntevat kaikki, joita on näillä main alkanut pikkutunneilla hiukoa. Ja onpa grillille kiipeillyt moni sellainenkin, joka on syönyt kalliisti fine dining -ravintolassa ja jäänyt nälkäiseksi. Vieressä olevan seurusteluravintola Uuden Apteekin asiakkaat sanovat käyvänsä ruokasalin puolella, kun kömpivät alamäkeen ja Mantun luukulle notkumaan. Siellä tulee tyrneä olut mallastankkauksen jälkeen.

Mantu perusti grillinsä vuonna 1988 eikä hymy tunnu hyytyvän. Hän sanoi Apulehden haastattelussa, että ”täsä on mun kesämökki ja tosa mun poikakaveri”. Se poikakaveri on tietysti Paavo Nurmen patsas,

Mantun alku oli hankala, mutta tarvittavan tyrkkäyksen antoivat taksikuskit, jotka alkoivat suosia Mantua yöruokapaikkanaan ja alkoivat tuoda sinne myös asiakkaita, jotka valittelivat suolaisen nälkäänsä. Perässä seurasi ravintolaväkeä, poliiseja, saiiraankuljettajia ja muita yön kulkijoita.

Mantu on suuri tanssilavatähtien fani. Parhaimmillaan grillin seinällä on ollut yli 70 artistin, tai orkesterin kortti, nimikirjoituksella varustettuna tietenkin.

Mantu on siis suuri fani. Mutta kyllä on Mantulla faneja itselläänkin, kanta-asiakkaita riittää ja ainakin puolet luukulle tulijoista Mantu tuntee.

Viikon turkulainen Liston

  Liston kuului katukuvaan Paikallisessa lehdessä on taitettu peistä siitä, miten Turun ”uudella” kauppatorilla on rauhatonta. Kiveysten reunoilla notkuvat päihteiden

Lue lisää

Viikon turkulainen Piia Elo

  Putin pilasi Piian urasuunnitelmat? Piia Elo on toiminut kolmen vuoden ajan Turun apulaispormestarina, mutta hänen näkyvyytensä julkisuudessa on ollut

Lue lisää

Viikon turkulainen Aarne Haahtela

  Aarne perusti kelpo kerhon Eipä arvannut kuntoilusta innostunut ikämies Aarne Haahtela tuodessaan lenkkiporukkansa vuonna 1972 vastavalmistuneeseen Turun urheiluhalliin, että

Lue lisää

Viikon turkulainen Eva Dziezic

  Eva on Park Hotellin sielu Puolalanpuiston kupeessa nököttävässä viehättävässä  jugendtalossa sijaitseva Park Hotel on pala Keski-Eurooppaa  keskellä Turkua. Perhehotellin

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset