Viimeinen kunnon kommunisti
Enska Laineen kannalta oli lohdullista, että hän jatkoi matkaansa luonnon kiertokulussa ennen kuin joutui näkemään ihan viimeisintä näytöstä siinä tragediassa, mikä hänen ihanneyhteiskuntana pitämässään itäisessä naapurissa lopulta näyteltiin. Vallankumousintoilijoiden perustama valtiomalli hylättiin, mutta siitä jätettiin jäljelle huonoimmat puolet, kuten vapauksien kieltäminen. Kurjuuteen lisättiin vielä kapitalisimin ihmisvihamielisimmät piirteet, suoranaisella mafiameiningillä maustettuna. Viimeisimpänä kauheutena on nähty verinen hyökkäys väljemmästä elämästä haaveilleen naapurin kimppuun.
Enska ei uskossaan horjunut, hän oli aatteen mies. Poliittiset vastustajatkin myönsivät, että jos kaikki kommunistit olisivat olleet Enskan kaltaisia, olisi bolsevikkien yhteiskuntakokeilu saattanut onnistuakin. Vaatimattomaan elämään tyytyneen, tinkimättömän ja opettamallaan tavalla eläneen erittäin ansioituneen raittius- ja urheilumiehen luonnetta kuvaa esimerkiksi se, että vaikka Enska oli alkuperäiseltä ammatiltaan autosähköasentaja, hän ei koskaan hankkinut itselleen ajokorttia. Viime päivinä on surtu Ilkka Kanervan poismenoa, Iken ennätystä Turun kaupunginvaltuuston pitkäaikaisimpana jäsenenä tuskin kukaan koskaan pystyy lyömään. Helposti ei pääse kukaan Ensio Laineenkaan lukemiin. ”Viimeiseksi kunnon kommunistiksi” luonnehdittu Raunistulan kasvatti ehti palvella kotikaupunkiaan valtuutettuna 46 vuoden ajan. Valtiopäiväneuvos Ensio Laine kuoli 93 -vuotiaana heinäkuussa 2021.
Kuva: Kansan Uutiset
Avainsanat: #urheilu
Viikon turkulainen – Miro Varjonen
Miro Varjonen hylkäsi bensankäryn Turkulaisen moottoriurheilun historiassa on monia isoja tähtiä Rauno Aaltosesta Jarno Saariseen. Uusia mestareita syntyy, kun
Ulla Korpelan monta elämää
Äskettäin vähän isompia syntäreitään juhlineella Ulla Korpelalla on ollut monipolvinen elämä. Kotiseutu on vaihdellut ympäri maata pohjamaalta Savoon, Karjalaan,
Viikon turkulainen Rauno Ruoho
Kuvateksti: Rauno Ruoho ja Seela Merikoski painavat pitkää päivää. Kuva: Nova Talent Rane tuntee suuruuden ekonomian Kapinavuonna 1918 perustivat Kaarlo
Viikon turkulainen Jukka Hyönä
Hyönä tietää, mitä lukiessa tapahtuu Lukeminen saattaa tuntua tavanomaiselta toiminnalta, mutta kun sukeltaa hieman syvemmälle lukemisprosessiin, avautuu kiehtovia näköaloja.
Viikon turkulainen Alisa Launonen
Alisa on nopea, kestävä ja voimakas. Toistaiseksi nuorimmaksi Viikon turkulainen -sarjassa esitellyksi henkilöksi pääsee tällä viikolla naantalilainen. Pätevöitymisen turkulaiseksi
Viikon turkulainen Car Göran ”Calle” Hagström
Calle Hagströmilla on surun vuosi Kauppaneuvos Car Göran ”Calle” Hagströmillä on ollut surullinen kevätkesä. Pitkän uran useiden menestyneiden yritysten