Mies se on hävinnytkin
Viikon turkulaiseksi valikoituu urheilija, joka hävisi kaikki kolme otteluaan äskeisessä viikonvaihteessa, mutta näyttäytyi silti taistelevana sankarina.
Turkulainen Eero Vasa tuli valituksi Suomen maajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon tenninksen Davis Cupissa, kun nykyinen ykköspelaajamme Emil Ruusuvuori vetäytyi kisasta terveysvaivojen takia. Vasa heitettiin pelaamaan ranking -sijoitukseltaan itseään satoja sijoja korkeammalla olevia Englannin, Kanadan ja Argentiinan maailmantähtiä vastaan. Ennakko-odotuksena oli, että onhan nuokin pelit jonkun pelattava, mitään mahdollisuuksia ei voi olla. Vasa ei suostunut veikkauksista välittämään, vaan hyökkäsi sisukkaasti kaikissa kolmessa pelissään ja taivutti epäuskoisena päätään pyöritelleet starat tie-breakiin jopka pelinsä ensimmäisessä erässä. Muutamasta millistä oli kiinni, ettei hän olisi noita eriä myös voittanut, tuurikaan ei ollut yllättäjän puolella. Toiset erät toivat sitten jo selvemmin esiin sen, millainen ero on maailmanlistalla kärkikymmeniköissä olevien ja sijalla 703 majailevan välillä. Vaikka voittoja ei tullut, Eeron ennakkoluulotonta panosta kiittivät niin katsomo kuin joukkuetoveritkin.
27 -vuotias Eero Vasa on kasvattanut taitojaan valmentaja Federico Riccin ja Jarkko Haatajan opeilla ja opiskelemalla urheiluainotteisesti Yhdysvalloissa. Parhaimmillaan Eero on ollut nelinpelissä, hän on vittanut velipoikansa Iiron ja Patrik Kaukovallan kanssa ulkokenttien Suomen mestaruuksiakin.
Avainsanat: #urheilu
Viikon turkulainen Eero Harkke
Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee
Viikon turkulainen – Miro Varjonen
Miro Varjonen hylkäsi bensankäryn Turkulaisen moottoriurheilun historiassa on monia isoja tähtiä Rauno Aaltosesta Jarno Saariseen. Uusia mestareita syntyy, kun
Ulla Korpelan monta elämää
Äskettäin vähän isompia syntäreitään juhlineella Ulla Korpelalla on ollut monipolvinen elämä. Kotiseutu on vaihdellut ympäri maata pohjamaalta Savoon, Karjalaan,
Viikon turkulainen Rauno Ruoho
Kuvateksti: Rauno Ruoho ja Seela Merikoski painavat pitkää päivää. Kuva: Nova Talent Rane tuntee suuruuden ekonomian Kapinavuonna 1918 perustivat Kaarlo
Viikon turkulainen Jukka Hyönä
Hyönä tietää, mitä lukiessa tapahtuu Lukeminen saattaa tuntua tavanomaiselta toiminnalta, mutta kun sukeltaa hieman syvemmälle lukemisprosessiin, avautuu kiehtovia näköaloja.
Viikon turkulainen Alisa Launonen
Alisa on nopea, kestävä ja voimakas. Toistaiseksi nuorimmaksi Viikon turkulainen -sarjassa esitellyksi henkilöksi pääsee tällä viikolla naantalilainen. Pätevöitymisen turkulaiseksi