Viikon turkulainen Anders Blom

 

Blom ei palanne Pietariin

Kun Anders Blom vielä varusmiesikäisenä tuli valittua Kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtajaksi Ilkka Kanervan jälkeen, hän sai tehtävän ryhtyä rakentamaan järjestölle suhteita Neuvostoliittoon. Silloin hän ei vielä tiennyt, että olisi tulevaisuudessa suomalaisen kaupallisen vaikuttajaviestinnän uranuurtajia, joka myisi menestyksellisesti yhteiskunnallisia asiantuntijapalveluja yhteiskunnallisista riskiarvioista, vaikuttamisstrategioista sekä tarjoamaan suoraa ja epäsuoraa vaikuttamista yhteiskunnallisiin päättäjiin, julkishallintoon ja mediaan, kotikenttänään paljolti Pietarin kaupunki.  Blomin Eurofacts Oy lopetti toimintansa vuonna 2017. Hän sanoo, että ei voinut enää toimia maassa. joka entistä selvemmin oli muuttunut poliisivaltioksi.

Yrittäjäuransa jälkeen Blom on väitellyt valtiotieteen tohtoriksi poliittisesta historiasta, toiminut Turun  yliopiston työelämäprofessorina, ollut Turun Eurooppa -foorumin vetäjä, tuottelias kolumnisti ja varavaltuutettu. Ynnä muuta.

Pietariin Blom ei enää usko palaavansa. Hän sanoi turkulaisessa keskustelupiiri Tiistaiseurassa. että on tuottanut suomalaisille tahoille niin monta mapillista tietoa Venäjän liike-elämän ja keskeisten poliitikkojen toimintatavoista, ettei ehkä enää voisi liikkua Nevan rannoilla turvallisin mielin.

Viikon luontokuva -Rusakko

Kuva: Heikki Junnila Rusakko eli peltojänis (Lepus europaeus) on jäniseläimiin kuuluva laji, joka esiintyy alkuperäisenä Euroopassa ja Aasian länsiosissa. Sitä

Lue lisää

Mikko Ketonen on poissa

  Mikko Ketonen ei ehtinyt nähdä vuoden vaihtumista, kutsu suureen tuntemattomaan tuli vuoden 2025 viimeisinä tunteina. Mielikuvitukseni lentää 1950-luvulle, aikaan

Lue lisää

Viikon luontokuva -Lumikko

  Kuva: Heikki Junnila Lumikko (Mustela nivalis) on pienin näätäeläin. Pienuus mahdollistaa saalistamisen myyrien lumeen kaivamissa koloissa. Lumikon lähisukulainen on

Lue lisää

Viikon turkulainen DK 208

  DK 208 on lajinsa viimeinen Tänään, kun julkisuudelle esiteltiin Suomen ilmavoimien ensimmäinen  F 35 -hävittäjä, tunnusta JF-501 kantava kunnioitusta

Lue lisää

Viikon luontokuva -Urpiainen

Kuva: Heikki Junnila Urpiainen (Acanthis flammea) on pieni siemensyöjälintu, joka syksyisin ja talvisin esiintyy joskus suurissakin parvissa. Urpiaisen pituus on

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset