Kuva: Heikki Junnila
Mäntykiitäjä on huomiota herättävän suurikokoinen perhonen. Väritykseltään se on lähes täysin tasaisen harmaa, mutta värin sävy voi vaihdella jonkin verran. Etusiivissä on kolmesta neljään selvästi erottuvaa mustaa pitkittäisjuovaa. Lisäksi keskiruumiin sivuilla on leveät, mustat juovat. Takaruumiissa on vaaleita poikittaisjuovia ja takasiivet ovat sävyltään hieman etusiipiä ruskeammat ja tyvestään hivenen vaaleammat. Siipiväli 60–90 mm, naaraat ovat yleensä koiraita kookkaampia. Toukka on vihreä ja sen sivuilla on vaaleankeltaisia pitkittäisjuovia. Myöhemmin toukkaan voi tulla ruskeaa väriä. Useimpien kiitäjälajien tapaan myös mäntykiitäjän toukan peräpäässä on kaareva sarvi. Täysikasvuisena toukka on 65–85 mm pitkä.
Mäntykiitäjä on Suomen yleisimpiä kiitäjäperhosia ja viihtyy etelärannikolta ainakin Oulun korkeudelle saakka. Satunnaisesti lajia tavataan pohjoisempanakin. Lentoaika on toukokuun lopulta elokuun puoleenväliin. Hyvin lämpiminä kesinä elokuun lopulta lokakuun alkuun saattaa olla lennossa toisen sukupolven yksilöitä.
Mäntykiitäjä viihtyy avoimilla paikoilla, kuten soilla ja niityillä, joiden reunoilla kasvaa mäntyjä. Perhonen lepää valoisan ajan puiden, yleensä mäntyjen, rungoilla ja lähtee lentoon hämärän laskeuduttua. Lento jatkuu pitkälle yöhön, lämpimällä säällä selvästi puolenyön jälkeen. Molemmat sukupuolet lentävät valolle, mutta naaraat vain harvoin. Koiraita voi sopivalla paikalla tulla valolle runsaastikin. Perhonen käyttää ravinnokseen kukkien, kuten mäkitervakon, ailakkien ja syreenin mettä. Ruokaillessaan se lentää kiitäjille tyypilliseen tapaan paikoillaan kukinnon edessä. Mäntykiitäjällä ei ole mainittavaa vaellustaipumusta, mutta yksilöitä liikkuu silti pieniä matkoja vakituisen elinalueensa ulkopuolelle.
Naaras munii jopa sata munaa yksitellen mäntyjen neulasille ja munat kuoriutuvat 2–3 viikkoa myöhemmin. Toukat elävät latvustoissa ja liikkuvat hyvin vähän. Täysikasvuinen toukka laskeutuu elo-syyskuun vaihteessa maahan ja kaivautuu sammalikon alle koteloitumaan. Laji talvehtii kotelona ja saattaa viettää kotelossa jopa neljä talvea. Ennen kuoriutumistaan kotelo kaivautuu maanpinnalle.
Toukkana kiitäjän ravintoa ovat pääasiassa metsämännyn (Pinus sylvestris), mutta joskus harvoin myös metsäkuusen (Picea abies) ja katajan (Juniperus communis) neulaset.
Lähde: Wikipedia
Viikon luontokuva – Peukaloinen
Kuva: Heikki Junnila Peukaloinen (Troglodytes troglodytes) on peukaloisten heimoon kuuluva.varpuslintu. Se on toiseksi pienin Suomessa pesivä lintulaji, sitä pienempi on
Viikon luontokuva -Peippo
Kuva: Heikki Junnila Peippo (Fringilla coelebs) on peippojen heimoon kuuluva varpuslintu. Se on pajulinnun ohella Suomen runsaslukuisin lintulaji. Peippo on
Viikon luontokuva -Sepelkyyhky
Kuva: Heikki JUNNILA Sepelkyyhky (Columba palumbus) on Suomen suurin kyyhkylaji. Vanhastaan lintua on kutsuttu myös toukomettiseksi. Suomessa levinneisyysalue ulottuu eteläisimmästä
Viikon luontokuva -Minkki
Kuva: Heikki Junnila Villiminkit ovat pääasiassa yö- ja hämäräeläimiä. Tarhasta karanneet minkit taas liikkuvat yleensä päivisin. Vuorokausirytmiin vaikuttaa kuitenkin suuresti
Viikon luontokuva -Kyhmyjoutsen
Kuva: Heikki Junnila Kyhmyjoutsen (Cygnus olor) on suuri valkoinen sorsalintu. Kyhmyjoutsenen nokka on punertava ja siinä on musta kyhmy, josta
Viikon luontokuva. -Merilokki
Kuva: Heikki Junnila Merilokki (Larus marinus) on suurin lokkilaji maailmassa, ja se pesii myös Suomessa. Aikuisen merilokin pää ja vartalo
