Kuva: Heikki Junnila
Mäntykiitäjä on huomiota herättävän suurikokoinen perhonen. Väritykseltään se on lähes täysin tasaisen harmaa, mutta värin sävy voi vaihdella jonkin verran. Etusiivissä on kolmesta neljään selvästi erottuvaa mustaa pitkittäisjuovaa. Lisäksi keskiruumiin sivuilla on leveät, mustat juovat. Takaruumiissa on vaaleita poikittaisjuovia ja takasiivet ovat sävyltään hieman etusiipiä ruskeammat ja tyvestään hivenen vaaleammat. Siipiväli 60–90 mm, naaraat ovat yleensä koiraita kookkaampia. Toukka on vihreä ja sen sivuilla on vaaleankeltaisia pitkittäisjuovia. Myöhemmin toukkaan voi tulla ruskeaa väriä. Useimpien kiitäjälajien tapaan myös mäntykiitäjän toukan peräpäässä on kaareva sarvi. Täysikasvuisena toukka on 65–85 mm pitkä.
Mäntykiitäjä on Suomen yleisimpiä kiitäjäperhosia ja viihtyy etelärannikolta ainakin Oulun korkeudelle saakka. Satunnaisesti lajia tavataan pohjoisempanakin. Lentoaika on toukokuun lopulta elokuun puoleenväliin. Hyvin lämpiminä kesinä elokuun lopulta lokakuun alkuun saattaa olla lennossa toisen sukupolven yksilöitä.
Mäntykiitäjä viihtyy avoimilla paikoilla, kuten soilla ja niityillä, joiden reunoilla kasvaa mäntyjä. Perhonen lepää valoisan ajan puiden, yleensä mäntyjen, rungoilla ja lähtee lentoon hämärän laskeuduttua. Lento jatkuu pitkälle yöhön, lämpimällä säällä selvästi puolenyön jälkeen. Molemmat sukupuolet lentävät valolle, mutta naaraat vain harvoin. Koiraita voi sopivalla paikalla tulla valolle runsaastikin. Perhonen käyttää ravinnokseen kukkien, kuten mäkitervakon, ailakkien ja syreenin mettä. Ruokaillessaan se lentää kiitäjille tyypilliseen tapaan paikoillaan kukinnon edessä. Mäntykiitäjällä ei ole mainittavaa vaellustaipumusta, mutta yksilöitä liikkuu silti pieniä matkoja vakituisen elinalueensa ulkopuolelle.
Naaras munii jopa sata munaa yksitellen mäntyjen neulasille ja munat kuoriutuvat 2–3 viikkoa myöhemmin. Toukat elävät latvustoissa ja liikkuvat hyvin vähän. Täysikasvuinen toukka laskeutuu elo-syyskuun vaihteessa maahan ja kaivautuu sammalikon alle koteloitumaan. Laji talvehtii kotelona ja saattaa viettää kotelossa jopa neljä talvea. Ennen kuoriutumistaan kotelo kaivautuu maanpinnalle.
Toukkana kiitäjän ravintoa ovat pääasiassa metsämännyn (Pinus sylvestris), mutta joskus harvoin myös metsäkuusen (Picea abies) ja katajan (Juniperus communis) neulaset.
Lähde: Wikipedia
Viikon luontokuva -Harmaapäätikka
Kuva: Heikki Junnila Harmaapäätikka (Picus canus), jota aiemmin kutsuttiin harmaatikaksi, Euraasiassa laajalla alueella esiintyvä harmaapäinen tikkalaji. Harmaapäätikan selkäpuoli on harmahtavanvihreä,
Viikon luontokuva -Pikkutikka
Kuva: Heikki Junnila Pikkutikka (Dryobates minor) on tikkojen heimoon kuuluva pieni lintu, joka esiintyy luonnonvaraisena myös Suomessa. Pikkutikan pituus on
Viikon luontokuva -Turkinkyyhky
Kuva: Heikki Junnila Turkinkyyhky (Streptopelia decaocto) on pienikokoinen kyyhkylaji, joka on viime vuosikymmeninä levinnyt eteläiseen Suomeenkin. Turkinkyyhkyn alkuperäinen levinneisyysalue
Viikon luontokuva -Mustarastas
Kuva: Heikki Junnila Mustarastas (Turdus merula) on rastaiden sukuun kuuluva lintulaji ja Uudenmaan maakuntalintu. Mustarastas on 23,5–29 cm pitkä. Koiraan höyhenpuku
Viikon luontokuva -Varpunen
Kuva: Heikki Junnila Varpunen (Passer domesticus) Varpunen on 14–17 cm pitkä ja painaa 30–33 g. Koiras on hieman kookkaamp. Varpusella on
Viikon luontokuva -Metsäjänis
Kuva: Heikki Junnila Metsäjäniksen ruumiin pituus on 50–60 senttiä, jonka lisäksi sillä on 4–8-senttinen häntä. Eläin painaa 3–5 kiloa. Naaras
