Kuva: Heikki Junnila
Mäntykiitäjä on huomiota herättävän suurikokoinen perhonen. Väritykseltään se on lähes täysin tasaisen harmaa, mutta värin sävy voi vaihdella jonkin verran. Etusiivissä on kolmesta neljään selvästi erottuvaa mustaa pitkittäisjuovaa. Lisäksi keskiruumiin sivuilla on leveät, mustat juovat. Takaruumiissa on vaaleita poikittaisjuovia ja takasiivet ovat sävyltään hieman etusiipiä ruskeammat ja tyvestään hivenen vaaleammat. Siipiväli 60–90 mm, naaraat ovat yleensä koiraita kookkaampia. Toukka on vihreä ja sen sivuilla on vaaleankeltaisia pitkittäisjuovia. Myöhemmin toukkaan voi tulla ruskeaa väriä. Useimpien kiitäjälajien tapaan myös mäntykiitäjän toukan peräpäässä on kaareva sarvi. Täysikasvuisena toukka on 65–85 mm pitkä.
Mäntykiitäjä on Suomen yleisimpiä kiitäjäperhosia ja viihtyy etelärannikolta ainakin Oulun korkeudelle saakka. Satunnaisesti lajia tavataan pohjoisempanakin. Lentoaika on toukokuun lopulta elokuun puoleenväliin. Hyvin lämpiminä kesinä elokuun lopulta lokakuun alkuun saattaa olla lennossa toisen sukupolven yksilöitä.
Mäntykiitäjä viihtyy avoimilla paikoilla, kuten soilla ja niityillä, joiden reunoilla kasvaa mäntyjä. Perhonen lepää valoisan ajan puiden, yleensä mäntyjen, rungoilla ja lähtee lentoon hämärän laskeuduttua. Lento jatkuu pitkälle yöhön, lämpimällä säällä selvästi puolenyön jälkeen. Molemmat sukupuolet lentävät valolle, mutta naaraat vain harvoin. Koiraita voi sopivalla paikalla tulla valolle runsaastikin. Perhonen käyttää ravinnokseen kukkien, kuten mäkitervakon, ailakkien ja syreenin mettä. Ruokaillessaan se lentää kiitäjille tyypilliseen tapaan paikoillaan kukinnon edessä. Mäntykiitäjällä ei ole mainittavaa vaellustaipumusta, mutta yksilöitä liikkuu silti pieniä matkoja vakituisen elinalueensa ulkopuolelle.
Naaras munii jopa sata munaa yksitellen mäntyjen neulasille ja munat kuoriutuvat 2–3 viikkoa myöhemmin. Toukat elävät latvustoissa ja liikkuvat hyvin vähän. Täysikasvuinen toukka laskeutuu elo-syyskuun vaihteessa maahan ja kaivautuu sammalikon alle koteloitumaan. Laji talvehtii kotelona ja saattaa viettää kotelossa jopa neljä talvea. Ennen kuoriutumistaan kotelo kaivautuu maanpinnalle.
Toukkana kiitäjän ravintoa ovat pääasiassa metsämännyn (Pinus sylvestris), mutta joskus harvoin myös metsäkuusen (Picea abies) ja katajan (Juniperus communis) neulaset.
Lähde: Wikipedia
Viikon luontokuva -Kiuru
Kuva: Heikki Junnila Kiuru (Alauda arvensis) eli leivonen tai leivo on pienikokoinen vaaleanruskea varpuslintu. Tunnusomaisena piirteenä kiurulla on päälaella sijaitseva
Viikon luontokuva -Metso
Kuva: Heikki Junnila Metso (Tetrao urogallus) on metsäkanalintu. Suomen kanalinnuista se on suurin. Koirasmetso on väritykseltään mustan-, ruskean- ja harmaankirjava.
Viikon luontokuva -Tilhi
Kuva: Heikki Junnila Tilhi on tanakka, kottaraisen kokoinen lintu. Sen pituus on 18–20 senttimetriä ja siipiväli 32–36 senttimetriä. Paino on
Viikon luontokuva -Pyy
Kuva: Heikki Junnila Pyy on pieni kyyhkyn kokoinen metsäkanalintu. Se on noin 34–39 cm pitkä ja painaa noin 250–450 grammaa.
Viikon luontokuva -Viherpeippo
Kuva: Heikki Junnila Viherpeippo pesii metsiköissä ja puistoissa ja se on hyvin sopeutunut kulttuurimaisemaan ja hyötyy selvästi talviruokinnasta. Pesiviä pareja
Viikon luontokuva -Harakka
Kuva: Heikki Junnila Harakan suomenkielinen nimi on balttilaisperäinen, ja nimi on suomessa vanha ja vakiintunut. Keuruulla harakasta käytettiin myös nimeä
