Kuva: Heikki Junnila
Punavarpunen on muuttolintu, joka saapuu Suomeen toukokuun puolivälissä – kesäkuun alussa. Syysmuutto alkaa aikaisin, jo heinäkuun kolmannella viikolla alkavat pesinnästään selvinneet vanhat linnut kerätä ihonalaista rasvaa muuttomatkaa varten. Nuoret lähtevät muutolle hieman myöhemmin, pääosin elokuun loppuun mennessä. Poikkeuksellisesti laji on tavattu vielä loka–marraskuussa, joskus jopa talvella.
Punavarpunen on peipon kokoinen. Sen pituus on 14–15 senttimetriä ja paino 19–25 grammaa. Vanha koiras on helppo tuntea: rinta, pää ja yläperä ovat kirkkaan punaiset, ja laulu kirkas, kuuluva vihellys, jonka se esittää puun, pensaan tai ruo’on latvassa. Naaras ja ensimmäisen kesän (2kv) koiras ovat melko harmaita, alapuolelta hieman vaaleampia. 2kv-koiraalla saattaa olla joitakin punaisia höyheniä puvussaan. Myös 2kv-koiras laulaa. Nuori lintu muistuttaa naarasta, mutta on lämpimämmän ruskehtava ja kaksi vaaleaa siipijuovaa erottuvat selkeämmin. Varoitusääni on käheä ”tsyii”, muistuttaen viherpeippoa. Nuorten lintujen kutsuääni on samantapainen mutta kirkkaampi, muistuttaen tiltaltin tai pajulinnun ääntä. Sitä kuulee vain melko lyhyen ajan heinäkuun puolivälistä elokuun alkupuolelle.
Pesä rakennetaan tavallisesti matalalle pensaaseen, katajaan tai nuoreen kuuseen. Naaras rakentaa yksin koiraan seuratessa ja vartioidessa. Pesän runko on tavallisesti tehty kuivista ruohoista, pesäkuppi vuorattu ohuilla juurilla ja muilla kuiduilla. Munia on 3–6, tavallisesti 5, väriltään sinertäviä, tummin täplin ja kiemuroin koristeltuja, noin 16–22 mm pitkiä ja 13–16 mm leveitä. Muninta alkaa kesäkuun ensimmäisellä tai toisella viikolla. Naaras hautoo yksin 12 vrk. Ravintona on siemenet, silmut ja muut kasvinosat, marjat sekä hyönteiset. Lienee ainoa suomalainen varpuslintu, joka syö myös vihreitä kasvinosia. Poikaset saavat jonkin verran hyönteisravintoa. Poikasia ruokkivat ja hoitavat molemmat emot. Lentokykyisiä poikaset ovat noin 2 viikon ikäisinä.
Vanhoilla linnuilla on täydellinen sulkasato talvehtimisalueella.
Vanhin suomalainen rengastettu punavarpunen on ollut 8 vuotta, 11 kuukautta ja 18 päivää vanha. Se on samalla Euroopan vanhin punavarpunen.
Avainsanat: #kesä
Viikon luontokuva -Korppi
Kuva: Heikki Junnila Korppi eli kaarne (Corvus corax) on suurikokoinen musta varisten heimoon kuuluva lintu. Täysikasvuisina korpit ovat 55–70 senttimetrin
Viikon luontokuva -Harmaapäätikka
Kuva: Heikki Junnila Harmaapäätikka (Picus canus), jota aiemmin kutsuttiin harmaatikaksi, Euraasiassa laajalla alueella esiintyvä harmaapäinen tikkalaji. Harmaapäätikan selkäpuoli on harmahtavanvihreä,
Viikon luontokuva -Pikkutikka
Kuva: Heikki Junnila Pikkutikka (Dryobates minor) on tikkojen heimoon kuuluva pieni lintu, joka esiintyy luonnonvaraisena myös Suomessa. Pikkutikan pituus on
Viikon luontokuva -Turkinkyyhky
Kuva: Heikki Junnila Turkinkyyhky (Streptopelia decaocto) on pienikokoinen kyyhkylaji, joka on viime vuosikymmeninä levinnyt eteläiseen Suomeenkin. Turkinkyyhkyn alkuperäinen levinneisyysalue
Viikon luontokuva -Mustarastas
Kuva: Heikki Junnila Mustarastas (Turdus merula) on rastaiden sukuun kuuluva lintulaji ja Uudenmaan maakuntalintu. Mustarastas on 23,5–29 cm pitkä. Koiraan höyhenpuku
Viikon luontokuva -Varpunen
Kuva: Heikki Junnila Varpunen (Passer domesticus) Varpunen on 14–17 cm pitkä ja painaa 30–33 g. Koiras on hieman kookkaamp. Varpusella on