Miksi roskapussit lähtevät laivamatkalle? Mitä vanhalle vessanpöntölle tapahtuu? Paraisten, Raision, Ruskon, Salon ja Turun 8.-luokkalaiset saavat lähiviikkoina vastauksia moneen kysymykseen tutustuessaan lähiviikkoina jätehuoltoon ja kierrätykseen. Kiertoajeluihin osallistuu yhteensä noin 1500 koululaista seitsemän viikon ajan.
Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) kutsuu vuosittain toimialueen kaikkien kuntien 8.-luokkalaiset tutustumaan jätehuoltoon. Kierroksia järjestetään keväällä ja syksyllä. Kierroksilla lapset tutustuvat oman alueensa lajitteluasemaan sekä kierrätyskeskuksen toimintaan. Oppilaat saavat tietoa jätteiden käsittelystä ja hyötykäytöstä sekä siitä, miten ja miksi jätteitä lajitellaan. Tutustumiskohteina ovat Topinojan jätekeskus ja Turun Ekotori. Salossa oppilaat tutustuvat Korvenmäen jätekeskukseen ja Salon EkoCenterin myymälään. Lisäksi oppilaat pohtivat pienryhmissä elinkaariajattelua ja kestävän kuluttamisen periaatteita LSJH:n näyttelyssä.
Ensimmäiset ryhmät lähtevät kierrokselle maanantaina 27.3. Opastettu kierros kestää noin kaksi tuntia. LSJH tarjoaa ryhmille bussikuljetuksen koululta sekä opastuksen tutustumiskohteissa maksutta.
Lisätietoja: ympäristöneuvoja Lotta Salminen, puh. 020 728 2118 tai lotta.salminen(at)lsjh.fi
Avainsanat: #jätehuolto #Raisio #syksy
🎉 Vappu Turussa – valmis päiväohjelma
🌅 Aamu (klo 9–11) – rauhallinen aloitus Aloita päivä rennosti, ettei vappu mene pelkäksi sähläykseksi. Käy kävelyllä Aurajoen rannassa Ota mukaan
Oleks liikkeel päässy 4
Oleks liikkeel päässy 3
Oleks liikeel päässy 2
Oleks liikkeel päässy 1
Käytä paikallist!