Vanhan uskomuksen mukaan mustikka parantaa hämäränäköä, minkä vuoksi mustikkahilloa syötettiin esimerkiksi lentäjille toisessa maailmansodassa. Tiettävästi hävittäjälentäjät ovat Suomessakin syöneet mustikoita tehtävien välillä näkökyvyn parantamiseksi.
Aiheesta on tehty kymmeniä tutkimuksia, mutta ne eivät täytä nykyvaatimuksia. Tutkimukset ovat pääosin vanhoja ja osa niistä on huonosti tehty. Vanhoissa tutkimuksissa hämäränäön paraneminen todettiin, mutta uudemmissa ei yhtä selvästi.
– Asian varmistamiseksi tarvitaan uusia silmätautien asiantuntijoiden tekemiä tutkimuksia.
Tuoreemmissa Japanissa tehdyissä tutkimuksissa on sen sijaan huomattu muita mustikan etuja silmille. Mustikkauutetta sisältävien kapseleiden todettiin vähentävän silmien väsymiseen liittyviä oireita näyttöpäätetyöskentelyssä. Lisäksi mustikka paransi myös näkökykyä glaukoomaa eli silmänpainetautia sairastavilla potilailla korealaistutkimuksessa.
Tämän pohjalta tulevissa marjatutkimuksissa kannattaisi kiinnittää huomiota älypuhelimien ja näyttöpäätetyön aiheuttamaan silmien väsymiseen ja näkökyvyn heikkenemiseen.
Muutami asioi ku tapahtus 1.6

🇫🇮 Suomen tapahtumia 1. kesäkuuta: 🔹 1906 – Suomeen säädettiin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus (voimaan 1.6.) Vaikka laki
Kesäloma alkaa kouluissa

Helatorstai meillä ja muualla

🇫🇮 Helatorstai vanhoissa suomalaisissa perinteissä Vaikka helatorstai on kristillinen juhla, siihen on Suomessa yhdistynyt esikristillisiä kevätperinteitä, etenkin maaseudulla. Tässä
Uutissi Turust 12.5 -ei virallissi mut torellissi

Uutissi Turust. Uutispuristimena Vähä Heikkilä morjens. ooo Turun ratikan suunnittelu vaaj jatkuu ja jatkuu. Sevverran kuulin et maanpualustuksellisist syist
Uutissi Turust 5.5 -ei virallissi mut torellissi

Uutissi Turust. Uutislekkerinä Vähä Heikkilä morjens. ooo Lääkäreitten aika pakkaa menemä lomakkeiren täyttämiseen ja muuhun pyrokratian pyärittämiseen. Yks entinen
Mitä äidille lahjaksi viikon pääst?

❤️ Lämmin ja henkilökohtainen Itse kirjoitettu kirje tai kortti: Kerro, mitä arvostat hänessä. Aito, käsinkirjoitettu viesti koskettaa usein eniten. Valokuvakirja