Venäjä ja Valko-Venäjä ovat maailman tärkeimpiä lannoitteiden ja niiden raaka-aineiden valmistajia. Sodan seurauksena lannoitteiden saanti on vaikeutunut. Tutkimusprofessorin mukaan tämä voi johtaa ruokatottumuksiemme muuttumiseen.
Suomi on maataloudessa pitkälti omavarainen, mutta monia maanviljelylle kriittisiä asioita tuomme muualta maailmasta.
Lannoitteiden suhteen Suomi – kuten iso osa muustakin maailmasta – on riippuvainen sotaa käyvästä Venäjästä ja sen liittolaisesta Valko-Venäjästä.
Maatalouteen ja ruokaturvaan erikoistuneen IFPRI-tutkimuslaitoksen keräämien tietojen mukaan noin kolmannes Suomeen tuodusta typpilannoitteesta ja jopa 60 prosenttia Suomeen tuodusta kaliumlannoitteesta on peräisin Venäjältä ja Valko-Venäjältä.
Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen seurauksena lannoitetoimitukset takkuavat, ja se tuntuu myös Suomessa.
– Iso kysymys on nyt se, mistä lannoitteita saadaan. Tälle kylvökaudelle pääosa lannoitteista on hankittu, mutta osalla tiloista on edelleen puutteita, sanoo Luonnonvarakeskuksen maatalouspolitiikan tutkimusprofessori Jyrki Niemi.
Kaikki maassa olleet lannoite-erät oli käytännössä myyty – tilausjärjestelmät sulkeutuivat.
Lannoitteita Salosta ympäri maata myyvän Belor Agro Oy:n toimitusjohtaja Markku Heikkonen sanoo, että lannoitteissa on sama tilanne kuin Yaralla: tavaraa ei ole myytävissä ja tilanne on tarkastelussa.
”Se, mitä on myyty ja on Suomessa, toimitetaan”, Heikkonen sanoo.
”Aamulla otettiin lomake pois ja tiedotettiin, että myynnissä on tauko. Lisää kerrotaan, kun tiedetään jotain uutta”, hän jatkaa.
Lähteet:
” YLE Elli-Alina Hiilamo ”
” Maasedun Tulevaisuus”
Ukkosmyrskyt aiheuttivat häiriöitä Varsinais-Suomessa – autoilijoiden ja junaliikenteen käyttäjien syytä olla tarkkana
Kesän voimakkaat ukkoskuurot ovat jättäneet jälkensä myös Varsinais-Suomeen. Perjantain ja lauantain välisenä yönä ukkonen aiheutti häiriöitä erityisesti Raision ja
Jokaisella on oma tarinansa – pieni hyvä teko voi merkitä paljon
Jokaisella on oma tarinansa – siksi pienellä ystävällisyydellä on suuri merkitys Usein näemme ihmisestä vain sen, minkä hän näyttää
O oma ittes vaan
https://www.facebook.com/uutissiturust/ Klikkaa Voimalaan tästä
Tuomas Myllykoski – Kun asiat hoidetaan maaliin asti
Asuntokauppa on usein yksi elämän suurimmista päätöksistä. Silloin tarvitaan välittäjä, joka ei jää pohtimaan sivusta, vaan tarttuu toimeen. Turun
Voimala
https://www.facebook.com/profile.php?id=61590592702217
30.5.2026
