Martti Ahtisaari, Mara, oli elämästä nauttiva rauhan mies.
Suomen kymmenes presidentti ja rauhannobelisti oli arvostetumpi maailmalla kuin koti-Suomessa, missä joutui välillä häpeämättömän ilkkumisen kohteeksi. Elämänsä jännittävimmissä vaiheissa hän välillä antautui jopa suoranaiseen hengenvaaraan.
Ahtisaari valittiin ensimmäisenä Suomen presidenteistä suoralla kansanvaalilla, suomettuneisuuden ajan poliitikkojen kauhuksi ohi puolueiden ykkösnimien. Hänestä tuli Euroopan unionin jäseneksi liittyvän maan länsimielinen johtaja.
Kuuden vuoden kausi Suomen presidenttinä jäi sittenkin vain sivupoluksi Maran taipaleella. Hänen nimensä muistetaan kunnioittaen muun muasssa Namibiassa, Kosovossa ja Indonesian Acehissa.
Tämän kirjallisen muotokuvan ainekset on koottu haastattelemalla Ahtisaaren ystäviä ja muita hänen elämäänsä läheltä seuranneita sekä runsasta lähdeaineistoa tutkimalla.
Viikon turkulainen Toivo T. Salmi
Professori Toivo T. Salmi on edelläkävijä. Vuonna 1969 lääkäriksi valmistuneesta ja 1974 tohtoriksi väitelleestä Salmesta tuli yksi ensimmäisistä lasten
Mitä minun autoni pitää elämässäni tehdä?
Teksti: Petri Hyrsky Mihin Varsinais-suomalainen käyttää autoa vuonna 2026? Auto vie töihin, kauppaan, mökille, harrastuksiin ja joskus meren yli
Osallistu ja voita unelmaillallinen
Klikkaa linkkiä Facebookkiin https://www.facebook.com/photo/?fbid=1570193824905085&set=a.659858589271951
Voita matka kahdelle Tallinnaan 15.9
Klikkaa linkkiä ja osallistu Facebookissa https://www.facebook.com/photo/?fbid=1561346035789864&set=a.659858589271951
Brunssi kahdelle Taiteen Talolla arvonta
Arvonta tapahtuu Facebook sivulla. Linkki arvontaan alla https://www.facebook.com/photo?fbid=1557399529517848&set=a.659858589271951
Rioni tuo palan Georgiaa Turkuun – pöytään katetaan ruokaa, tarinoita ja yhdessäoloa
Miltä tuntuisi lähteä pienelle matkalle Georgiaan – ilman lentolippua? Rionissa se onnistuu ruoan, viinin, puuhiiligrillin ja ennen kaikkea yhdessä syömisen
