RE/MAX Ainoan Tomi Lindfors – käytännön kokemusta ja asiakaslähtöistä välitystyötä
50-vuotias Tomi Lindfors on perheenisä Pöytyältä, jonka arki rakentuu vahvasti sekä työn että kotiseudun ympärille. Kiinteistönvälittäjän työ RE/MAX Ainoassa on vauhdikasta, mutta vapaa-ajalla Tomi osaa myös pysähtyä.
Kesäisin hän toimii vapaaehtoisena järjestyksenvalvojana Pöytyän Teatterissa. Talkootyö on hänelle mielekäs tapa olla mukana paikallisessa yhteisössä. Rentoutumista löytyy myös mökiltä Rymättylän Aaslaluodossa, jossa meri ja saariston rauha tarjoavat vastapainoa työpäiville. Kun aikaa jää, Tomi suuntaa golfkentälle tai koiralenkille – hetki luonnossa auttaa vetämään “happea koneistoon”.
Rakentamisen ja remontoinnin tuoma käytännön osaaminen
Kiinteistöala tuntui Tomista pitkään omalta, ja vuonna 2023 hän teki päätöksen siirtyä alalle kiinteistönvälittäjäksi. Päätös on osoittautunut oikeaksi.
Tomin vahvuus välittäjänä ei tule pelkästään myyntityöstä, vaan myös käytännön kokemuksesta rakentamisesta ja remontoinnista. Hän on rakentanut itse omakotitalon sekä hirsimökin ja lisäksi remontoinut kerrostalo-osakkeita. Tämä kokemus näkyy myös asiakaspalvelussa.
Kun välittäjä tuntee rakennuksen rakenteita ja teknisiä yksityiskohtia käytännön tasolla, pystyy hän myös selittämään asioita ostajille selkeästi ja ymmärrettävästi.
Tietoinen ostaja arvostaa faktoja
Tomin mukaan tämän päivän asunnon ostajat ovat entistä valveutuneempia. Pelkkä pintapuolinen esittely ei enää riitä, vaan ostajat haluavat tietää tarkasti, millaisesta rakennuksesta on kyse.
Siksi kaupankäynti alkaa usein hyvästä kuntokartoituksesta. Sen avulla saadaan esiin kohteen teknisiä yksityiskohtia, kuten sadevesijärjestelmät, yläpohjan rakenteet ja eristykset sekä seinärakenteiden kunto.
Kun asiat käydään läpi avoimesti ja asiantuntevasti, syntyy luottamus – ja se on onnistuneen asuntokaupan tärkeimpiä tekijöitä.
Kehittyminen jatkuu
Tomi kehittää osaamistaan jatkuvasti. Hän opiskelee parhaillaan Turun ammatti-instituuttissa KiLAT-tutkintoa tavoitteenaan suorittaa LKV-pätevyys. Opinnot ovat edenneet hyvään vaiheeseen ja valmistuminen on tavoitteena keväällä.
Työssään hän hyödyntää aktiivisesti myös sosiaalista mediaa. Myytävistä kohteista syntyy esittelyvideoita, jotka tavoittavat ostajia suoraan heidän omista kanavistaan.
Tuoreessa asuntokaupassa tämä näkyi konkreettisesti: ostaja kertoi nähneensä kohteen ensimmäisen kerran juuri Tomin oman some-esittelyn kautta.
Ihmisten kanssa tehtävä työ
Kiinteistönvälitys on lopulta paljon muutakin kuin asuntojen myyntiä. Se on ihmisten kohtaamista ja erilaisten elämäntilanteiden ymmärtämistä.
Kun taustalla on käytännön rakennuskokemusta, halua oppia uutta ja aito kiinnostus asiakkaiden tilanteeseen, syntyy yhdistelmä, josta hyötyvät sekä myyjät että ostajat.
Puh. 040 199 0998 – tomi.lindfors@remax.fi
Teksti: Petri Hyrsky
______________________________________________________________________________________________
Jasmin Kettunen – sydämellä johtava tekijä Taiteen talossa
Jasmin Kettunen toimii Taiteen talo -alueella Tähti kahvilaravintoloiden päällikkönä, vastaten useista kohteista ja niiden arjen sujuvuudesta. Pitkän uran palvelualalla
Niko Laine -nuoruuden energiaa ja vahvaa tekemistä
Niko Laine – nuorta energiaa ja jatkuvaa kehittymistä asuntokauppaan Niko Laine toimii myyntineuvottelijana RE/MAX Ainoa -tiimissä. Hänen tekemisessään yhdistyvät nuoruuden
Viikon yrittäjän Olli Hörkön arjessa yhdistyvät tekninen osaaminen, nopea reagointi ja asiakaslähtöinen palvelu.
Kun apua tarvitaan nopeasti – ja se myös saadaan Kaikki alkoi tilanteesta, joka on monelle tuttu: tekniikka pettää, eikä
“Mikä arvonlisäveroton siivous oikein on?” – selvitimme asian
Moni suomalainen maksaa siivouspalveluista enemmän kuin olisi tarpeen – usein ihan tietämättään. Halusimme ottaa selvää, mistä arvonlisäverottomassa siivouksessa on kyse
Raisiossa pitkään toiminut Kone-Viitasalo on nyt nimellä Oikea Konekauppa
Raisiolainen osaaminen kasvaa valtakunnalliseksi – Oikea Konekauppa palvelee nyt koko Suomea Raisiossa pitkään toiminut Kone-Viitasalo on ottanut uuden suunnan
Wulff Works yhdistää oikeat tekijät ja työpaikat tehokkaasti sekä vastuullisesti
Wulff Works on kotimainen henkilöstöpalveluyritys, joka tarjoaa henkilöstövuokrausta ja rekrytointipalveluja yritysten muuttuviin tarpeisiin. Toiminnan periaatteena on yhdistää oikeat tekijät

