Kun Suomen joukkue matkaa Italian Milano-Cortinassa tällä viikolla alkaviin talviolympialaisiin, mukana on yksi varsin harvinainen lajinsa edustaja. Turun Salomseuraa edustava Silja Koskinen on ensimmäinen turkulainen alppihiihtäjä olympiatasolla. Koskinen pääsi kisoihin itsekin yllättyen, hän sai sai kuulla paikastaan vasta parisen viikkoa ennen kisojen alkua, kun Suomen naiset saivat kolmannen paikan alppihiihtoon.
Tositarinan mukaan eräs Turussa käymässä ollut keskieurooppalainen ihmetteli pimeän aikaan Hirvensalon sillan ylitettyään että ”miksi vain alarinne on valaistu”. Hirvensalon rinteet riittävät pujottelun alkeiden opetteluun, mutta pidemmälle edetäkseen on haettava korkeampia kukkuloita. Niin on tehnyt Siljakin, joka on tuttu näky niin Levillä, Rukalla kuin Euroopankin rinteissä. Silja on lasketellut jo parivuotiaasta alkaen. Kerttulin urheilulukio tarjosi mahdollisuuden kehittyä kilpailijana ja avasi tietä maajoukkuetasolle. Nyt, 22 -vuotiaana, on edessä elämän kovin näytön paikka tähän mennessä. Mitalin kiilto silmissä ei turkulaisen ”tasamaan alppihiihtäjän” tarvitse Italiaan lähteä. Pääsy toiselle kierrokselle olympiapujottelussa olisi jo huikea yllätys.
Viikon turkulainen Jukka Hyönä
Hyönä tietää, mitä lukiessa tapahtuu Lukeminen saattaa tuntua tavanomaiselta toiminnalta, mutta kun sukeltaa hieman syvemmälle lukemisprosessiin, avautuu kiehtovia näköaloja.
Viikon turkulainen Alisa Launonen
Alisa on nopea, kestävä ja voimakas. Toistaiseksi nuorimmaksi Viikon turkulainen -sarjassa esitellyksi henkilöksi pääsee tällä viikolla naantalilainen. Pätevöitymisen turkulaiseksi
Viikon turkulainen Car Göran ”Calle” Hagström
Calle Hagströmilla on surun vuosi Kauppaneuvos Car Göran ”Calle” Hagströmillä on ollut surullinen kevätkesä. Pitkän uran useiden menestyneiden yritysten
Viikon turkulainen Sven Olof Hassel
Hassel on peltipoliisien isä Majakkarannan kauniista kerrostaloasunnostaan katselee Pitkäsalmelle eläkeläispoliisi, jolla on kerrottavanaan tarina jos toinenkin. Komisario Sven Olof
Viikon turkulainen Markku Haapio
Markku on seuramies Toimittaja ja tietokirjailija Markku Haapio on puuhapetteri ja sammumaton seuramies. Hänen aktiivisuutensa oin suoraan tai välillisesti
Viikon turkulainen Mika Lamppu
Mika on sivistynyt pillimies Jalkapallon ystäville on alkamassa yövalvontakuukausi, kun Amerikassa pelattavat MM-kisat tällä viikolla käynnistyvät. Sitä ei tiedä,