Vares on myytinmurtaja
Sellaiset historiantutkijat, jotka ovat itse kokeneet sotien ajan, ovat katoava luonnonvara. Onneksi kiinnostus aikakauteen ei ole hiipunut. Uusi tiedepolvi on kyennyt tarkastelemaan Suomen kohtalon vuosia ehkä viileämmin kuin he, joiden tunteet ovat omien muistojen takia enemmän pelissä. Joitakin myyttejäkin on kaadettu.
Yksi myytinmurtajista on ollut vuonna 1963 syntynyt valtiotieteen tohtori, poliittisen historian tutkija ja Turun yliopiston professori. Vesa Vares. Viimeksi Vares pöyhäisi varmoiksi luultuja käsityksiä julkaisemalla kirjan Petos, hurmos, ero (Otava). Teoksessa vedetään pois pohjaa siltä varmana pidetyltä oletukselta, että Suomessa olisi ennen toista maailmansotaa eletty jotenkin erityisen saksalaismyönteisissä tunnelmissa. Vares on käynyt läpi tiedotusvälineet ja puolueiden Saksa-kannat ja huomannut, että muutamaa V.A Koskenniemen tapaista germanofiilia lukuunottamatta Saksaa ihannoi vain pieni laitaoikeistolainen joukko, joka sekin koki Saksan petturiksi, kun tieto Molotovin ja Ribbentropin sopimuksesta tuli julkisuuteen. Talvisodan jälkeen vaihdettiin sitten nopeasti kurssia Saksan suuntaan sodan uusiutumisen pelossa ja myös revanssin toivossa.
Tietokirjailijana Vesa Vares on ollut huikean tuottelias. Hän on kirjoittanut suunnilleen yhtä monta julkaisua kuin Reijo Mäki on tehtaillut Vares -dekkareita. Vesa joutuu toisinaan kirjakauppakeikoilla vakuuttamaan, ettei ole mitään sukua dekkarikaimalleen. Ja kyllä: on Vesa Vares julkaissut dekkaeitakin. Laukaus lehtitaloissa ja Murha maaliviivalla ovat vetävää turkulaista rikostarinaa.
Vesa Halonen on on uuden aikakauden pelastaja
Ennenmuinoin Turun palopäällikkö oli aika iso herra. Hän komeili eturivissä prinikat rinnassa, kun palokunta marssi kaupungin läpi juhlavissa paraateissa
Viikon turkulainen Niklas Österlund
Niklas Österlund laastilapion varressa Niklas Österlundilla oli tiistaina hyvä päivä. Naantalissa muurattiin ensi vuonna valmistuvan mahtikokoisen Prisman peruskivi ja
Viikon turkuilainen Paavo Karikko
Paavo Karikko tutkailemassa juoksijan polvia Pajulahden urheiluopistolla ennen Helsingin olympialaisia. Paavo loi pikabaanan Pimeässä marraaskuisessa illassa voi olla tympeää lähteä
Viikon turkulainen Pehr Johan Gylich
Turun Engelillä on omat pylväät Kun Boråsissa vuonna 1786 syntynyt kauppias ja arkkitehti Pehr Johan Gylich vuonna 1812 asettui
Viikon turkulainen Ivan Pinol
Pinol toi katalaanisäihkettä Tepsiin Siihen, että TPS nousi viikonvaihteessa Veikkausliigaan, on monia syitä. Yksi keskeisimmistä on nappiin mennyt valmentajavalinta.
Viikon turkulainen Jaana Kotamäki
Jaanan kamera tärähtää tarkoituksella Tämän viikon lauantaina ratkeaa jälleen, mikä on vuoden paras luontovalokuva. Helsingissä pidettävässä gaalassa esiintyy tällä